Perjantaina 17.3.2023

Suomen avoimin digitoimisto

Kehtaisin väittää Duden olevan Suomen avoimin digitoimisto. Niin koodin kuin muunkin tekemisen saralla. Kuinka niin? Lukaise lisempiä, kun lunastan tuota väitettä.

Joku voisi sanoa väitteeni olevan suhteellisen rohkea. Onhan se tavallaan. Toisaalta, ja harmillisesti, Suomessa monella digitoimistolla olisi paljon petrattavaa avoimuudessa. Tittelin lunastamiseen ei sinänsä vaadittaisi kovin paljoa. Dude on kuitenkin paljon edellä, joten muilla riittää kosolti kirittävää.

On muuten suhteellisen huvittavaa, että yrityksinä toimistot eivät ole kovin avoimia tai jaa koodia Githubissa vapaasti muiden käyttöön. Samaan aikaan kuitenkin koodareiden välillä jaetaan paljon tietoutta, pieniä koodipätkiä sekä apua WordPress Suomi -yhteisössä. Ainakin osa tekijöistä on siis avoimia koodin saralla, vaikka yritykset eivät olekaan. Hyvin tyypillisesti nimenomaan työntekijä tai kaksi kannattelevat koko firman avoimen lähdekoodin osallistumista, eikä asiaa pidetä yrityksen yhteisenä.

Vielä harvempi yritys kertoo liiketoiminnastaan yhtä avoimesti kuin me. Ilokseni tämä on lisääntynyt jonkin verran viime vuosina, vaikka edelleen monen firman blogi on lähinnä markkinointijeeraa hakukoneiden algoritmeille ja some pakkopullapäivityksiä.

Ei kaikkien toki tarvitse olla yhtä avoimia kuin me. Pidän kuitenkin ostajankin näkökulmasta kivana asiana sitä, että yritys osoittaa olevansa inhimillinen. Loppupeleissä verkkopalveluita tehdään ihmisille, asiakkaan ja toimittajan ihmiset yhdessä. Kasvottomuus ja tietynlainen sieluttomuus ei vaan tunnu sopivalta, vaikka yritykset ja projektit olisivatkin isoja.

Olemalla toisinaan överiavoinkin auttaa luomaan inhimillisyyttä asiakkaan ja toteuttajan välille. Moni meidän asiakkaista onkin muuten tullut sitä kautta, että joko asiakkaan edustaja tai hänen tuttunsa on seurannut meidän matkaa jo jonkin tovin. Avoimuus toimii siis hyvänä markkinointitapana.

2017 legendaksi muodostuneen ”Duden kulman” avoimissa ovissa vieraat pääsivät koristelemaan toimiston seinää.

Milläs tavalla Dude on sitten avoin?

Dudella avoimuus ei rajoitu pelkästään koodipuolelle, vaikka se onkin yksi merkittävä osa sitä. Puhutaan siis ensin muista asioista ja sen jälkeen hieman koodipuolesta.

Klassikoksi muodostuneet ruumiinavaukset

Jo seitsemän vuoden ajan Duden blogissa on avattu edellisen tilikauden numerot kaikelle kansalle. Näkeehän ne vaikka Asiakastiedosta, ei siinä. Numerot on kuitenkin mahdottoman paljon kiinnostavampia, kun ne saavat tarinan ympärillensä.

Ruumiinavauksissa onkin joka kerta avattu toimintaa laajemmin ja tehty julkinen retrospektiivi onnistumisista, epäonnistumisista, kohokohdista ja kehitettävistä asioista.

Ei näitä oikein voi kuvata kunnolla, lukemalla saat parhaimman käsityksen: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022.

Aktiivista ja rehellistä bloggailua

Duden blogi on ollut aktiivinen avoimuuden kanava muutenkin kuin vuosittaisten ruumiinavausten osalta. Toki sekaan mahtuu yleisempiäkin tekstejä alaan, WordPressiin ja milloin mihinkin liittyen.

Perustamisvuodesta 2013 lähtien blogissa on julkaistu överirehellisesti firman kuulumisia, meininkiä, meidän mokailuja ja jaettu merkkipaalut lähes reaaliajassa. Punaisena lankana ollaankin aina pidetty, että kaikesta yritykseen ja sen pyörittämiseen liittyvästä kerrotaan blogissa.

Tästä jokunen kirjoitus vuosien varrelta:

Tällekin vuodelle on kerynyt jo raa’an rehellisiä kirjoituksia kun kerroimme firman uudesta tekemisen meiningistä kolmiosaisessa sarjassa: Juhasta toimitusjohtaja, Dude palaa juurilleen ja erään aikakauden loppu.

Listalle olisi voinut nostaa vaikka kuinka monta hyvää kirjoitusta. Tavaraa siis löytyy. Yllättävän moni onkin itseasiassa seurannut Duden tarinaa blogin välityksellä vuosia. Aina toisinaan yllättyy, kun joku tuiki tuntematon tulee juttelemaan ja heittää pöytään aiheen josta on kerrottu blogissa vuosia sitten.

Arki esille somessa

Dude on ollut perustamisestaan lähtien somessa, ensin ihmisinä ja hieman myöhemmin yrityksenäkin. Perustajista Rolle on jakanut Twitterissä, ja nyttemmin Mastodonissa, avoimesti päivittäisiä kuulumisia blogiakin tiheämmin. Juha taas sekoittaa pakkaa Instagramin tarinoissa ja jakaa kasvavan digitoimiston yrittäjän arkea.

Omien käytäntöjen jakaminen muille

Ei olla koskaan haluttu pitää isompia salaisuuksia sen suhteen, miten meillä tehdään projekteja. Kaikki olennaiset komponentit on vapaasti kilpailijoiden kopioitavissa, jos haluavat napsia meiltä parhaat palat tai uskovat pystyvänsä kokonaisuutena samanlaiseen hyvään tekemiseen.

Kuulemma useat kymmenet toimijat käyttävät meidän WordPress-pohjateemaa ja lisäosia projekteissaan, ulkomaita myöten. Lähemmäs 1 000 ihmistä on lisännyt meidän avoimen lähdekoodin projekteja suosikkeihinsa.

Operointimanuaali, eli tärkeimmät ohjeistukset toimintatavoista. Käyttämämme työkalut projektinhallinnasta aina salasanamanageriin. Jokaisen toteuttamamme sivuston taustalla olevat olennaisimmat rakennuspalikat. Ja paljon muuta…

Ottakaa kaikki ja perustakaa Digitoimisto Tute! Ei meitä haittaa. Ollaan itseasiassa käyty jopa pienellä Suomen turneella kertomassa muille alan ihmisille miten tätä palettia pyöritetään. Puhumisesta puheenollen, Timi on esitelmöinyt WordPress-yhteisön tapahtumassa välimuistituksesta ja Roni esteettömyydestä osana teemakehitystä.

Laitettiinpa meille viestiä somessa tai yhteisön kanavissa, kaivaten jelppiä koodin, liiketoiminnan tai suunnittelun saralla, ei kukaan ole jäänyt ilman konkreettista eteenpäin auttelua.

Ask Me Anything

2021 alussa järjestimme ensimmäisen AMA-päivän, eli meiltä sopi kysyä anonyymisti aivan mitä tahansa ja vastasimme reaaliajassa rehellisesti. Päivä oli melkoinen menestys, sillä saimme yhteensä 122 kysymystä. Uniikkeja kävijöitä päivän aikana oli jopa 700.

Kaikki kysymykset ja vastaukset, toimiston WC-paperikapasiteetista viherkasveihin ja tulevaisuuden suunnitelmista ovat edelleen julkisesti luettavissa.

Avoimuus asiakkaiden suuntaan

Olipa kyseessä potentiaalinen tai vanha asiakas, ei koskaan luvata liikoja eikä kuulta taivaalta. Meidän tapaan toimia kuuluu olla avoin siitä, mihin pystytään ja millä aikataululla.

Jos koetaan joistain syystä, että ei olla asiakkaalle oikea toimija, tai etsinnässä on jotain muuta kuin timanttista WordPress-osaamista, suositellaan aina muita toimijoita jotka voisi auttaa asiassa. Meillä myyntiä tekevät henkilöt on mukana päivittäessä projektien painamisessa, joten liioitellut lupaukset kalahtaisi omaankin nilkkaan.

Käynnissä olevien projektien osalta asiakkaat pystyvät seuraamaan reaaliajassa verkkosivustonsa uudistusta. Asiakkaan ihmisillä on rajaamaton pääsy projektihallintatyökaluun, jossa eri osioiden tila ja niiden valmistuminen näkyy sitä mukaa kun meillä toteutetaan niitä.

Koodia maailmalle

Ensimmäisestä päivästä lähtien Dudessa ollaan jaettu käytössä olevat olennaisimmat työkalut, omat pohjateemat, itse kehitetyt lisäosat ja muut koodipätkät avoimena koko yhteisölle Githubissa.

Moni firma puhuu siitä, että olisivat julkaisemassa koodiaan Githubissa. Osa jättää lupauksen lunastamatta, osa julkaisee keskeneräistä koodia eikä koskaan lopullista versiota ja osa julkaisee koodia ilman sen kummempaa dokumentaatiota. Onhan se tietyllä tapaa avoimuutta, mutta harva valmistaja toimittaa tekniikkarompettakaan ilman minkäänlaista käyttöohjetta.

Toki osa muiden toimistojen julkaisemasta koodista on sen verran timanttia, että ollaan itsekkin otettu niitä käyttöön. Miksi keksiä pyörää uudestaan? Osa näistä koodipätkistä ja lisäosista pyörii kaikilla toteuttamillamme sivustoilla. Onkin koodin avoimuuden parhaimpia puolia, kun saat muiden hyväksi havaitut asiat käyttöösi ja toisaalta pääset oppimaan uutta näkemällä miten muualla on ratkottu samoja haasteita.

Yhteisö & koodi sivulta voi tutkailla tarkemmin osallisuuttamme avoimen lähdekoodin puolella.

Loppusanat

Pitää muuten kertoa vielä pieni tarina siitä, miten itse päädyin Dudelle aikoinaan töihin.

Roniin olin tutustunut jo vuosia aiemmin Internetin keskustelupalstoilla. Kumpikin rakasti koodia ja avoimen lähdekoodin yhteisöä. Kumpikin teki hommia WordPressin parissa, aloittaen sivustojen tekemisen ammattimaisesti suurinpiirtein samoihin aikoihin. Juteltiin päivittäin ja jaettiin toisillemme vinkkejä siitä, miten tiettyjä asioita saa tehtyä. Jelpattiin toisiamme vuosien ajan, vaikka työskenneltiin eri firmoissa ja asuttiin eri kaupungeissa. Ensimmäisen kerran tavattiin kasvotusten avoimen lähdekoodin yhteisön WordCamp Finland 2015 -tapahtumassa.

Vuodenvaihteen 2016 tienoolla olin itse ammatillisesti vailla uusia haasteita ja Dudella enemmän hommaa kuin kerkisivät tekemään. Muutama viesti eräänä iltana Ronin kanssa keskustelupalstoilla, sovittiin työhaastattelu, nähtiin parin viikon päästä ja jokusen päivän päästä homma oli taputeltu.

Avoimuus toi meidät aikoinaan yhteen ja tähän pisteeseen. Ja kuten mainittua, avoimuus on tuonut meille monia huippuasiakkaita sekä yhteistyökumppaneita.

Jos joku kysyy miksi ollaan avoimia, juuri tämän takia – se tuo hyvää yksilöille, yhteisölle ja yrityksille. Avoimuus on meille luontaista, eikä pakotettua showta puhdas markkinointikulma mielessä.

Kiinnostaako yhteinen projekti Suomen avoimimman digitoimiston kanssa? Pistä viestiä timi@dude.fi tai soittele 040 719 25 94.

Lue myös nämä