Torstaina 26.1.2023

Duden uusi aikakausi osa II: Dude palaa juurilleen – Tämä on tarina keskisuomalaisesta yrittäjyydestä, virheistä ja niistä oppimisesta

Dude on tehnyt asioita omaan tyyliinsä alusta lähtien. Mutta kaikki ei kuitenkaan aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Nyt on aika puhua virheistä, suoraan ja rehellisesti.

(Tämä on jatko-osa kirjoitusten sarjalle. Tästä aiempaan osaan: Duden uusi aikakausi osa I: Kaupungissa on uusi sheriffi – Juhasta toimitusjohtaja)

Paljon on muuttunut siitä, kun pistettiin Juhan kanssa pystyyn Digitoimisto Dude Oy vuonna 2013. Kahden ihmisen sijaan meitä on tällä hetkellä yhdeksän, ollaan uusittu brändi, avainhenkilöiden roolit ja oikeastaan melkein koko paletti. Ainoastaan se mitä teemme on pysynyt samana alusta asti lähes muuttumattomana: Suunnittelemme edelleen nopeita ja tyylikkäitä verkkosivuja WordPressillä aina visuaalisesta käyttöliittymästä asiakasta varten rakennettuun lopputulokseen saakka. Emme ole koskaan olleet pelkästään tekninen toimija, vaikka joskus joku erehtyy luulemaan niin.

Meillä oli tapana kirjoittaa arjestamme enemmän. Kerroimme miten meillä menee, mitä meillä tapahtuu ja siitä miten palvelimet menivät nurin. Sittemmin näitä tekstejä ei enää nähty. Sen sijaan nakuttelin kerran kuussa jonain satunnaisena perusperjantaina puolivillaista höttöä siitä miten Googlessa pääsee etusivulle haaveenamme itse päästä sinne. Mitä helkattia oikein tapahtui?

Emme ole vielä virallisen tilikautemme lopussa, itse asiassa sitä on vielä viitisen kuukautta jäljellä. Silti mikään ei ole entisensä ja nyt on aika kertoa miksi. On aika katsoa menneisyyteen ja heti perään tulevaisuuteen. On aika oppia virheistämme ja luoda uutta, parempaa Dudea. Ilman huonoa ei ole hyvää. Ilman virheitä ei synny kehitystä.

Ota iso kuppi kahvia, sillä tämä tarina ei ole ihan hetkessä kerrottu. ☕ -kuppi täynnä? Hyvä, eteenpäin.

Mistä keksi lähti murenemaan

Nyt pitää palata ajassa taaksepäin. Kaikki lähti oikeastaan muuttumaan pitkälti vuonna 2017 (neljä vuotta yritystoimintaa takana), kun ”naulasimme” neljästään (Juha, Roni, Kristian, Timi) uudet roolit. Minulla, silloisella toimitusjohtajalla (allekirjoittanut, teknologiajohtaja Roni ”Rolle” Laukkarinen) oli tuolloin liikaa tekemistä pöydällä, enkä suoriutunut toimitusjohtajan tehtävistä minulta vaaditulla tavalla.

En vieläkään tarkkaan tiedä oikein mitä tapahtui, mutta se oli sumuista aikaa. Siispä, hyppäsin pois toimitusjohtajan pallilta ja aloin keskittymään täysillä vastaamaan tekniikasta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä teknologiajohtajan (CTO, engl. chief technology officer) tittelin alla. Entinen pitkän linjan suunnittelija, kolmas osakkaamme Kristian Hohkavaara otti uutena toimitusjohtajana myyntivastuun ja Juha entistä aktiivisempaa koppia suunnittelusta jatkaen hallituksen puheenjohtajana, Timi niin ikään back-endistä ja palvelimista vastaavana tahona.

Näiden päätösten jälkeen meni lujaa jonkin aikaa. Homma tuntui enimmäkseen toimivan omalla painollaan. Vuonna 2018 teimme historiaa päästessämme Vierityspalkin Toimistot-hakemistoon suoraan kolmen tähden toimistona ensimmäisenä suomalaisena digitoimistona (sittemmin tähtiluokitus muuttui).

Koen, että neljän hengen toimistoksi kasvaminen oli viimeisiä hetkiä, kun homma pelasi jokseekin ennalta-arvattavasti ja puhalsimme yhteen hiileen. Pienehkön toimiston voimin kaikki oli yksinkertaisempaa, mutta veimme toimintaa rooleillamme tahallaan kompleksisempaan suuntaan.

Aloitimme överirehellisten talouskatsausten kirjoittamisen jo vuonna 2016 (3 vuotta yritystoimintaa takana) ja kirjailimme niitä joka vuosi siitä eteenpäin (löytyvät kaikki tagin ”talous” alta). Koimme yhden isomman notkahduksen tilikauden tuloksessa kaudella 2017, josta avasimme blogissamme näin:

Edellinen tilikausi oli ehdottomasti Duden haastavin. Ensimmäisen työntekijän palkkaukseen liittyvät kustannukset yllättivät meidät ja toisaalta emme myöskään tarkastelleet kovin kriittisesti rahasummaa, jonka työntekijä tuo taloon. Vuoteen mahtui myös jonkin verran pitkittyneitä projekteja, jotka söivät miestä mutta myös tulosta. Myös palvelumme Admin Labsin kehitystyö vaati osansa.

5.12.2017: Duden pieni talouskatsaus

Tämän lisäksi vuonna 2020 kuumottavia hetkiä toi Iso K, eli Korona, josta kerroimme jälleen blogissamme. Tämä tarina noteerattiin myös Vierityspalkissa: Digitoimisto Dude kertoo kevään vuoristoradastaan. Vuodet 2019-2021 olivat myös erityisen vaikeita monelle dudelaiselle henkilökohtaisen elämän eri sattumusten vuoksi.

Teimme monta virhettä

Huomaamme virheemme ja niiden vaikutukset vasta nyt. En uskonut, että omaan tekemiseensä voi sokeutua ihan näin pahasti.

Virhe 1: Ajautuminen pois ydinliiketoiminnasta arjessa

Ensimmäinen virhe ei suinkaan ollut päätös kasvaa, eikä päätös palkata lisää väkeä. Se oli jo vuonna 2017 alkanut rooleihin lukittautuminen. Sullosimme identiteettimme liian tiukkiin raameihin. Minä tein koodia ja kehitin työkalujamme, Timi vastasi back-endistä, Juha suunnittelusta ja Kristian myynnistä. Unohdimme ketä olimme; Yrittäjiä ja omistajia, Duden kantavia voimia.

Kirjoitimme vielä vuonna 2017 (ennen roolimuutoksia) blogiimme näin:

Yrityksemme kompaktista koosta johtuen se joka projektin myy, on yleensä sama henkilö joka projektia tulee johtamaan ja joka on myös vahvasti tuotannossa kiinni. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys isommissa yrityksissä, mutta meillä homma on toistaiseksi toiminut hienosti. En usko, että Dudella tulee koskaan olemaan pelkästään myyntiä tekevää ihmistä vaan aina joku, joka on myös tuotannossa kiinni.

Digitoimisto Dude: ruumiinavaus 2016

Käytännössä heti seuraavana vuonna lakkasimme kuitenkin noudattamasta omaa ohjeistustamme, jossa yrittäjät ovat yrittäjiä ja tekevät liiketoiminnan kannalta tärkeitä asioita. Tämän jälkeen pakka levähti erityisesti myynnin ja liiketoiminnan strategian suhteen. Aloimme seilaamaan avomerellä tehden asioita reaktiivisesti.

Olimme aina tehneet kaiken yhdessä, mutta sallimme itsellemme hairahtua polulta. Jossain vaiheessa huomasimme Juhan kanssa, että emme enää istuneet yhtiökumppanini kanssa vierekkäin, vaan oikeastaan täysin erossa toisistamme suunnitteluosaston siirtyessä toimiston vastakkaiseen päätyyn. Se johtui osin uusista rekryistä ja sitä myötä firman rakenteen muutoksista, mutta myös jossain määrin ajattelutavastamme.

Yht’äkkiä meillä oli kokonainen ”tekniikan puoli” ja ”suunnitteluosasto” ja aloimme käyttää näitä nimityksiä jopa pienen firmamme sisällä. Rakenne monimutkaistui huomaamatta. Laskin numeroita ja koutsailin työntekijöitä samalla ihmetellen, kun myynti ei vejä kuten ennen vanhaan. Numerot olivatkin yht’äkkiä rahaa ja tavallisten Exceleiden tilalle tuli budjetointi ja kassavirtaprojektio, koska pennoset piti laskea tarkkaan jotta saa kaikkien palkat maksettua.

Tein elämässäni vuonna 2019 paljon henkilökohtaisia elämänmuutoksia rahan ja terveyden suhteen, joiden vaikutuksista otin välittömästi ilon irti myös työelämässäni. Silti töissä tuudittauduin siihen, että homma pelaa, kuten se on aina ennenkin pelannut. Unohdin, että datalla ei tee mitään, jos sitä ei hyödynnä.

Tehtävälista paisui samaan aikaan kalenterin kanssa ja yhä vähemmän tuli vastattua kysymyksiin ”Missä Digitoimisto Dude Oy menee tällä hetkellä?”, ”Mitkä Digitoimisto Dude Oy:n tavoitteet ovat?”, ”Millaisia Duden asiakkaat ovat?” ja niin edelleen. Jotain on aina yhdessä sovittu, mutta pää oli silti syvällä omassa ahterissa, eikä katse ollut eteenpäin.

Onneksi mikään ei mennyt pahasti metsään, firma ei kaatunut ja heikoimpien kuukausien jälkeen paistoi aina aurinko. Silti näin jälkiviisaana näen tämän ensimmäisenä isona virheenämme kollektiivina.

Digitoimisto Dude Oy ja niinsanottu ”Duden kulma” vuonna 2017 Jyväskylän Gummeruksenkadulla

Virhe 2: Duden sielun hukkaaminen ja tone of voicen tasapäistäminen

Olemme aina uskaltaneet olla rohkeasti omia itsejämme. Tai siis, melkein aina. Vuodesta 2015 markkinoimme itseämme Vierityspalkin lanseeraamalla ”Ole mitä olet” sloganilla, mutta sitten 2018 ”kasvoimme isoksi” ja viimeistään 2020 brändiuudistuksen myötä siivosimme kaikki perkeleet ja karkeudet pois.

Meille sanottiin, että ”älkää koskaan hukatko tuota meininkiä” ja niinhän me tietenkin teimme. Duden perusteellinen brändiuudistus vuonna 2020 oli hyvä asia, koska saimme kaivattua uskottavuutta ja laadukkuutta, mutta samalla unohdimme itsemme. Me oltiin yhtäkkiä kädenlämpöinen ”seiskamiikka”.

Virhe 3: Markkinointi matalimmalle prioriteetille

Kun tekeminen kasvaa, markkinointi oli ensimmäinen asia, jonka pudotin pois viikkojärjestyksestä, koska ”pitää tehdä laskutettavaa työtä”. Sen sijaan, että olisimme keskittyneet vanhaan kunnon meille tyypilliseen sissimarkkinointiin kuten aina ennenkin, Dude hiljeni. Ei enää näkynyt isoa aktiivisuutta missään. Painoimme hommia omassa loosterissamme Jyväskylän Kauppakadulla, päivästä toiseen, viikosta toiseen.

Meillehän aktiivisempi markkinointi on käytännössä tarkoittanut säännöllistä blogiartikkelien kirjoittelua ja somessa olemista. Henkilökohtaisesti kirjoittelen itse edelleen joka päivä, mutta Duden blogissa se on näkynyt vain kausittain.

Some (eli minulle Twitter) koki inflaation Muskin sekoilun ja muun rappeutumisen myötä, Facebookista olin poistunut jo vuosia sitten (kuten muutkin Dudet), eikä muutkaan somealustat enää säväyttäneet. Voin myös kertoa, että dudelaisista muutkaan eivät ole erityisemmin ”some-ihmisiä”. Näin ollen sosiaalisessa mediassa oleminen on mitä on, ei enää todellakaan mitään verrattuna alkuaikojen hevosnaamarissa pööpöilyyn.

Kun blogikirjoittelu ja somessa edustaminen jää, mitä jää jäljelle? Eipä hirveästi mitään.

On aika kääntää uusi sivu Duden historiassa

Vuoden 2022 alussa pistettiin firman käytänteet uusiksi. Hallitustyöskentely tätä ennen oli satunnaista, kerran kahdessa kuussa tapahtuvaa mutuilua. Halusimme tuoda firman dataa ja numeroita aktiivisemmin mukaan ja kehittää asioita ratkaisukeskeisemmäksi.

Äkkiä huomasimme, että kehitettävää on niin paljon henkilöstöasioista myyntiin, että tapaamisissa aika loppuu kesken. Jouduimme tihentämään tapaamisvälejä viikottaiseksi. Voimaan astui maanantaisin kahdeksalta aamulla järjestettävä ”Liiketoiminnan kehittämistunti”, jonka aikana käytäisiin läpi X-asiaa myynnistä työhyvinvointiin. Jokainen palaveri aloitettiin kysymyksellä ”Miten voit? Miten jaksat?”.

Päätimme samaan syssyyn, että lähdemme tekemään myyntiä ja firman pyörittämistä ”kuten ennen vanhaan”, eli niin että kaikki firman omistajat antavat panoksensa firmaan. Pyrimme olemaan entistä tehokkaammin myynnin tukena, parantamaan tarjousta ja keskittymään siihen että saamme firmasta kannattavan.

Jotain oleellista kuitenkin puuttui.

Jatkoimme ruuvailuista huolimatta samoissa vanhanaikaisissa rooleissa rämpimistä, kunnes vuoden viimeisessä kuukausikokoontumisessa 2022 kysyimme itseltämme tärkeät neljä kysymystä:

  1. Mitä asioita teen tällä hetkellä (”roolit”)?
  2. Mitä asioita haluaisin tehdä enemmän?
  3. Mitä asioita haluaisin tehdä vähemmän?
  4. Minkä asioiden tekemisistä pidän ja mitkä asiat työssäni tuottavat minulle iloa?

Listasimme asiat kirjallisena ylös ja kävimme ne läpi kuunnellen toinen toistamme. Paljastui, että roolimme eivät olleet selkeät tai hommat jakautuneet tasaisesti. Kysymykset 2-4 liittyvät toisiinsa, mutta etenkin viimeinen kysymys on oleellisin. Kannattaa keskittyä siihen, josta saa elämäänsä eniten sisältöä, sillä töissä viettää suurimman osan valveillaoloajastaan. Olemme aina keskittyneet siihen, että työ on sitä ominta juttua, mutta matkalla punainen lanka oli kadonnut.

Tajusimme, että teimme toistemme juttuja tai asioita, jotka eivät olleet luonteellemme tai toimintatavoillemme sopivia. Ruuvasimme roolit niin, että jokainen tekee sitä mikä tulee luontaisesti, mitä osaa ja ennen kaikkea mitä haluaa tehdä. Pyrimme säästämään toisiltamme aikaa ja keskittyä oikeisiin asioihin.

Omia roolejamme ja tekemistä pohdittuamme pidimme mielessä vuoden 2017 roolikeskustelun. Emme halunneet enää lukita itseämme ”vankilaan”, vaan päätimme yhdessä keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen ”vakirooliemme” ohella. Meitä on nykyään sen verran monta tekemässä, että allekirjoittaneen ei esimerkiksi tarvitse koodata kuin korkeintaan erikoisosaamista vaativia asioita.

Vuoden 2022 roolikeskustelu toi meininkiin mukaan uudenlaista vapautta.

Markkinointi ja tone of voice takaisin

Syksyn 2022 sivustouudistuksessa yhdisteltiin nykyajan modernia Dudea ja entisajan tuttua Dudea. Emme enää ole samanlainen kuin kymmenen vuotta sitten ja sen kuuluukin näkyä siinä, että emme ole se karhein ja rouhevin. Mutta sielumme on taas jälleen ruumiissa. Olemme back, kuten Iso-Arska tapasi sanoa.

Dude vuonna 2023.

Radikaalejakin ratkaisuja

Vuonna 2023 Juhasta tuli toimitusjohtaja, josta kirjoitimme blogissamme. Vuonna 2023 päätimme ensimmäistä kertaa myös:

  • Pyytää apua. Janne eli Tulostulva® Taskuhallitus ja asioihin välitön ryhtiliike! (Olemme muuten olleet supertyytyväisiä)
  • Satsata markkinointiin. Asetimme markkinointibudjetin ja markkinoinnin strategian. Emme ole aiemmin laittaneet markkinointiin pennin jeniä (jos joitakin satunnaisia Instagram-boosteja ei lasketa), homma on ns. myynyt itse itseään. Ja hyvä niin, mutta nyt päätimme pistää volaa isommalle. Lähdimme kartoittamaan myös markkinoinnin kumppaneita.
  • Keskittyä tekemään oikeita asioita. Jos rahat loppuu, kaikki tämä on tuhkaa (kuten nykyinen toimitusjohtajamme sanoi).

Mitäs muuta? Siitä lisää kirjoituksessa numero kolme, samalla lepakkokanavalla, samaan lepak… noh, antaa olla, koska tämähän ei ole mikään Batman-kuunnelma.

Dudella on uusi kirkas tulevaisuus

Olemme toiveikkaita siitä, että asiat lutviutuu. Hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille ja tärkeintä onkin, ettei tee töitä mulkeroiden kanssa – oli sitten kyseessä työkaverit, alaiset, pomot tai asiakkaat.

Jos kiinnostaa laadukkaat verkkosivut meidän suunnittelemina, teidän kanssa, ole ihmeessä yhteyksissä!

Haluatko saada tiedon seuraavasta tekstistä? Tilaa uutiskirjeemme!

Antamalla sähköpostiosoitteesi annat luvan meille lähettää sinulle markkinointisähköpostia. Voit kuitenkin perua tilauksen yhdellä klikkauksella milloin tahansa. 😊