Torstaina 10.6.2021

Nettisivut yritykselle – Mistä, miten, paljonko maksaa? Tsekkaa nykypäivän vaihtoehdot

Nettisivut on tärkeä myyntikanava ja uskottavuuden ja brändin boostaaja. Tehdäkö itse vai tilatako digitoimistolta? Avataanpas kaikki vaihtoehdot kunnolla läpi.

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Viimeisimpää kahta vuosikymmentä voi pitää Internetin kulta-aikana, jolloin tarjonta ja työkalut nettisivujen tekemiseen ja teettämiseen on räjähtänyt käsiin. Netistä löytyy älytön määrä eri tapoja saada aikaan nettisivut yritykselle, eikä ole ihme että omia nettisivuja miettivä on päästään pyörällä. Nettisivuja teettävänä yrityksenä on tullut kahdeksan vuoden yrittäjäaikana huomattua miten kovaa kilpailu on, sillä tarjontaa on ”laidasta laitaan” ja pelkästään verkkosivuston toteuttajana alalla on useampaa eri toimialaa ja tämän lisäksi kilpailemme väistämättä myös ”tee se itse” -ratkaisujen kanssa.

”Miksi nettisivut?” -kysymystä kysytään enää 2020-luvulla vähän. On enää harvoja tilanteita, joissa yrityksen myynnin muodostumisessa ei olisi netti jossakin roolissa. Ihmiset googlailevat, halusit sitä tai et. Ihmiset etsivät netistä tietoa, olit itse siellä tai et. Niihin tapoihin joihin ei tarvita digiä ollenkaan ei kannata enää nykypäivänä satsata. Nettisivut ovat tärkeät ja mitä uskottavammat sivut ovat, sitä enemmän potentiaalia yritykselläsi on saada lisää myyntiä. Niin yksinkertaista se on.

Nettisivupuolta voisi verrata klassisesti vähän kuin talonrakennukseen: Jotkut yritykset ovat rautakauppoja, jotka tarjoavat vain osia, joilla voit rakentaa itse isompia tai pienempiä kokonaisuuksia tai teettää rakennushommia joko urakoitsijalla tai pienemmillä tai isommilla yrityksillä. Halutessasi voit rakentaa koko talon itse, mutta jos kokemusta rakentamisesta ei ole, se voi olla hieman haastavampi homma yksinään ja lopputuloksesta ei välttämättä tule kaikista uskottavin. Alalta löytyy myös erikoisosaajia, toimijoita, jotka ovat tottuneet tekemään pelkkiä terasseja, huonekaluja, kylpyhuoneita tai jotain muuta uniikkia, mutta eivät lähde mukaan toteuttamaan koko taloa. On myös kokonaisvaltaisia isompia toimijoita, jotka rakentavat koko talon räätälöidysti tai pakettiratkaisuna. Kaikkea löytyy kaikille. Sama nettisivualalla.

Kun nettisivut ovatkin verkkokauppa tai verkkolehti, puhutaan jo verkkopalvelusta. Kun haaveena on startupille tuote kirjautumisineen, keskustelukanavineen, sosiaalisen median palveluineen, mennään jo softakehityksen puolelle. Samaan kategoriaan uppoavat ajanvarausjärjestelmät ja oikeastaan melkein kaikki nettisivut jotka kirjautumisen lisäksi vaativat jotain laajempaa toiminnallisuutta. ”Uutta nettiautoa” tai ”sivustoa kuin Tori.fi” emme lähtisi WordPressillä edes tekemään vaan ohjaisimme suoriltaan tuttujen softatalojen suuntaan. Kyseessä on näissä kokonaan eri bisnes. On harmillista nähdä, että joskus näitä on joku yrittänyt tehdä WordPressillä ja lisäosilla miettimättä loppuun asti. Se on sama kuin koittaisi rakentaa sähköttömästä kesämökistä luksuskartanoa – ei tule onnistumaan kun rakennuksen pohjapiirustus on suurempi kuin tontti, jolle pytinki pitäisi rakentaa.

Nykyään nettisivujen tekeminen on tehty niin helpoksi, että se hieman vääristää ja rampauttaa alaa. Joillakin on sellainen käsitys, että yrityksen ei kannata maksaa tuhansia euroja nettisivuista kun kaiken voi tehdä itsekin ”helposti” ja ”kätevästi”.

Jotta hahmottaisit mikä skaala tässä oikeasti on kyseessä, havainnollistetaan tätä pyramididiagrammilla:

Hintapyramidi, jossa nettisivujen hinnoittelu pyramidigraafissa
Tahojen määrä, joille ratkaisu sopii: Suomessa noin 300 000 yritystä ja 100 000 yhdistystä. Lisäksi vielä julkisen puolen tahot, oppilaitokset ja hankkeet, joiden lukumäärästä ei ole tietoa.

Sivuston ”arvoa” pohjataan eri tavoilla, mutta loppujenlopuksi asia on hyvinkin yksinkertainen. Tuhansia euroja verkkosivuista voi tuntua liian kalliilta, mutta kannattaa ajatella miten pitkään sivut ovat netissä ja ennen kaikkea miten paljon niillä saa myyntiä aikaan. Hyvä sivusto maksaa nopeasti itsensä takaisin jos saat tehtyä sillä pirusti kauppaa tai se poikii yrityksellesi paljon keikkaa.

Hintapyramidin kategoriat – ketä ostajat ovat?

Ylemmät hintakategoriat 10k ->: Kasvuhakuiset yritykset, joille verkkosivusto on myynnin, markkinoinnin ja brändinrakennuksen keskiössä. Sivuston kehitystarpeet ovat jatkuvia, mukana voi olla verkkokauppa ja/tai integraatioita CRM/ERP-järjestelmiin.

Aiemmat hintakategoriat 0-10k: Yritykset, joille verkkosivusto on pakollinen, lisä, eikä pääosa myynnistä tule verkon kautta. Sivusto sisältää yleensä lähinnä teksti- ja kuvasisältöä.

Miten nettisivut yritykselle? Kuka tekee, teenkö itse? Mitä tapoja löytyy?

Tapoja on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Tässä tyypillisimmät, ei missään tärkeysjärjestyksessä:

1. Hoida koko homma itse esim. tee se itse -palveluiden avulla

SquareSpace, Wix, Weebly, Webnode, jne. Nopeita ja halpoja tapoja olemme avanneet mm. tässä kirjoituksessamme. Nyrkkisääntö: En suosittele, ellei ole aivan pakko. Ellet ole aivan epätoivoinen. Ellei rahat ole lopussa jo valmiiksi. Mutta silloin on asiat huonolla tolalla jo kyllä muutenkin, jos ei ole varaa satsata markkinointiin. Nettisivut kun ovat tärkeimpiä markkinointikanavia yritykselle.

En keksi skenaariota, jossa yritys ei voisi käyttää rahaa nettisivuihin yhtään, pennin jeniä. Jos aiot toteuttaa nettisivut yritykselle kokonaan itse, vaatii homma kallisarvoista yrittäjän aikaasi ja jonkin verran ammattitaitoa tai opettelua. Tähän junaan kannattaa lähteä vain jos olet oikeasti uhraamaan aikaasi ja hermojasi hommaan.

Hinta: Ilmainen tai muutamia kymppejä kuukaudessa.
Vie yrittäjän aikaa: Korvaamattoman määrän verran.
Plussat: Halpaa kuin saippua
Miinukset: Rajaton määrä… mitä jos jotain hajoaa? Näyttääkö kaikki hyvältä? Voitko käyttää oman yrityksen verkkotunnusta? Antaako yritys uskottavan vaikutelman?

2. Ei sisällönhallintajärjestelmää/hallintaa, kiinteät sivut joltain tekijältä, koodari hoitaa sisällön päivitykset

Tähän kelkkaan moni enää viitsii lähteä. Tämä siis suomeksi tarkoittaa sitä, että nettisivut yritykselle toimittava taho koodaa sivut niin että niiden tekstiä, kuvia ja muuta sisältöä ei pääse mistään itse päivittelemään vaan kaikki muutokset tilataan toteuttajalta erikseen. Yleensä päivityspyynnöt maksavat joka kerta jonkun summan tai tuntityön verran.

Olen kuullut männävuosilta villejä tarinoita, joissa yrittäjältä on laskutettu pari sataa esimerkiksi yhteystietosivulla olevan katuosoitteen päivittämisestä. Jos sinulla olisi hyvät sivut, voisit päivittää osoitteen itse ilmaiseksi kivan ja helpon hallintapaneelin kautta. Tai sen voisi hoitaa myös hyvän digitoimiston asiakaspalvelu, joka ei veloita pienestä muutoksesta erikseen. Tätä tapaa ei siis voi suositella.

Hinta: 100-5000 € + piilokustannuksia rajaton määrä.
Vie yrittäjän aikaa: Jonkin verran, jos haluaa olla mukana sivuston suunnitteluprosessissa.
Plussat: Kulut pysyy alkuun pieninä, saatat saada keskimääräistä parempaa jälkeä kuin DIY-työkaluilla
Miinukset: Mitään et pääse muokkaamaan, kaikesta joudut todennäköisesti maksamaan, sivuston koodi on yhden tekijän varassa ja kun saitista aika jättää, joudut aloittamaan alusta uuden tekijän kanssa kun vanhalle koodille ei löydy tukea mistään.

3. Sisällönhallintajärjestelmät eli CMSt, toteuttajana digitoimisto

Vielä kymmenen vuotta sitten löytyi erilaisia alustoja kuten Drupal, CMS Made Simple, Joomla, Concrete5, Processwire, Plone, OpenCMS jne., mutta WordPress on vuosien varrella syrjäyttänyt nämä kaikki on nykyään suosiossaan ja helppokäyttöisyydessään. Osaava tekijä saa WordPressillä paljon hyvää aikaan. Pelkällä asennuksella ja lisäosilla voi saada myös kehnosti ja hitaasti toimivaa verkkosivustoa aikaan, joten kannattaa varmistaa että toteuttaja tietää mitä tekee eikä turvaudu pelkkiin valmispalikoihin. WordPressin on avointa lähdekoodia ja sen voi ladata ilmaiseksi nettisivuilta ja asentaa palvelimelle, mutta itse tekemällä on tässäkin riskinsä (katso kohta 1).

Toteuttava Digitoimisto kannattaa valita tarkoin, koska sitoudut toimittajaan vähintään sivustosi elinajaksi (1-3v). Katso toimiston omia sivuja ja niiden visuaalista ja sisällöllistä antia, tsekkaile mitä digitoimisto on viimeksi tehnyt, mitä he kirjoittavat blogissaan, jne. Lisää Duden kirjoituksia toteuttajien perkaamisesta ja verkkosivujen ostamisesta löydät avainsanan verkkosivujen ostaminen alta.

Hinta: 0-100 000 €.
Vie yrittäjän aikaa: Jonkin verran tai korkeintaan vähän riippuen kuinka paljon olet itse osallisena. Digitoimistolta tilattaessa mietit vähintään yrityksesi tai yhdistyksesi sisältöjä, valokuvia ja viestintää, joka kuuluu toisaalta muutenkin asiaan kun mietitään oman yrityksen markkinointia.
Plussat: Saat oikeasti laadukasta, aikaa kestävää, uskottavaa ja juuri sinulle räätälöityä, et jää toimittajaloukkuun ja jatkokehitys ei maksa maltaita.
”Miinukset”: Jotkut pitävät hintoja liian kalliina. Mutta minkäs sille mahtaa. Silloin kannattanee ostaa halvempaa muualta.

Venn-graafi, jossa kuvataan palloina nettisivuja aikataulussa, halpa, laadukas -avainsanoilla.
Nettisivut yritykselle halvalla, laadukkaasti ja aikataulussa? Utopiaa vai ei?

Duden valinta on yllä esitellyistä luonnollisesti numero kolme, eli toteutamme juuri sinulle räätälöidyt WordPress-sivut käyttämättä valmispalikoita – meiltä saat toimivan ja uskottavan kokonaisuuden, joissa ei ole yhtään ylimääräistä asiaa niin suunniteltuna kuin koodattunakaan. Jotkut pitävät hintojamme (5000 – 50 000 €) liian kalliina, mutta mitäpä tuohon sanoisi? Toistan asiakkaamme livekuvittaja-Lindan sanoja: Rahalla saa ja hevoosella pääsöö? Raha ei lopu ja ruma ei muhun tartu? Uskallamme sanoa suoraan että meidän palvelu ei sovi kaikille ja tuhansia euroja verkkosivuista tuntuu monelle paljolta. Mutta rahalla saa myös meiltä paljon.

Miksi kannattaa satsata hyviin nettisivuihin yritykselle?

On totta, että on paljon toimialoja joilla suurin myynti tehdään puskaradion tai hyvin tehdyn työn kautta. Mutta ei hyvistä nettisivuista haittaa ole, päinvastoin. Sitä vastoin kehnon vaikutuksen tehneet sivut saattavat karkoittaa ne potentiaaliset asiakkaat, jotka eivät ole kuulleet yrityksestäsi ennen ja ovat päätyneet ainoastaan nettisivuille selaamaan palvelujasi.

Mikä nykyaikana vaikuttaa nettisivujen hintaan?

Hinta, se hinta. Tästä on ollut paljon puhetta vuosien varrella. Jotkut toimijat hinnoittelevat verkkosivujen toteuttamishintoja sivumäärän tai sisältömäärän mukaan. Ja hintaan vaikuttaa muunmuassa onko sivusto responsiivinen (mobiilissa toimiva) vai ei. Tämä on vanhanaikaista hinnoittelumalia ja sanon suoraan, että näistä tietää kehnon tekijän. Jos hinnoittelut ovat ”paketeittain” esimerkiksi ”kotisivupaketti 1” ja hinnoitteluperusteesta löytyy nämä sivumäärät ja responsiivisuus, kyseessä on selvä red flag, eli varoitusmerkki. Nykyaikana nimittäin ei ole väliä sivujen määrällä, sillä ainoastaan niiden sisällöntuotannosta saatetaan pyytää erikseen, jos toimistolla on sisällöntuotannollista tai viestinnällistä osaamista.

Tekniseltä kantilta on sama työ onko sivustolla yksi etusivu ja viisi vai viisikymmentä alasivua. On myös sanomattakin selvää että sivuston on toimittava kaikilla näytöillä eikä tästä voi pyytää erikseen rahaa. Oikeastaan hyvä esimerkki huonosta hinnoittelumallista on Nerot.fi laskuri, vaikka tämä sallittakoon yksinyrittäjien markkinoilla. Vierityspalkki kirjoittikin vuonna 2015 että tätä laskuria kannattaa käyttää silloin kun sivut on saatava mahdollisimman halvalla.

Nykyaikana nettisivujen hintaan vaikuttaa eniten se, kuinka paljon suunnittelua sivusto vaatii visuaaliselta suunnittelijalta, kuinka paljon koodausta se vaatii koodarilta ja mitä ominaisuuksia sivustolle rakennetaan. Lisää hinnoitteluperusteistamme voit lukea muunmuassa seuraavista kirjoituksista:

Loppusanat

Jos sinulla on yritys, älä räpellä verkkosivuja itse vaan suosi ammattilaista. Tue paikallista, support your local, kuten nykyään sanotaan. Saat kerralla hyvät, aikaa kestävät, ammattimaiset ja supernopeat nettisivut yritykselle. Jos kiinnostuit meistä, ota yhteyttä!

Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa: