Perjantaina 18.12.2020

Nettisivut kannattaa tilata digitoimistolta

Kotisivut yritykselle ilmaiseksi, laadukkaasti ja nopeasti ovat mahdoton utopia. Miksihän näin? “Eihän se ole ku näppäsee vaan?”. Vähättelykulttuuri edesauttaa nopeita ratkaisuja, joilla pahimmillaan lopputuloksena syntyy epäuskottavat verkkosivut.

Kotisivut ovat usein liiketoimminnan kannalta tärkeimpiä asioita yritykselle. Sieltä ihmiset tsekkaavat tiedot yrityksestäsi ensimmäisenä ja hyvät sivut saavat sähköpostilaatikon täyttymään liideistä. Kirjoittelin jo yrityksemme perustamisvuonna 2013 kirjoitetussa artikkelissa “Hyvät kotisivut yritykselle – millaisia aineksia tarvitaan?” yleisesti siitä mitä ominaisuuksia hyvät kotisivut sisältävät. Kirjoituksen ominaisuudet pitävät edelleen enimmäkseen paikkaansa, mutta paljon silloin mainituista asioista myös jää puuttumaan. Ajat muuttuvat ja sivut pitäisikin aina toteuttaa nykyaika ja tulevaisuus mielessä. Netti on kehittynyt seitsemässä vuodessa enemmän kuin uskotkaan. Itse asiassa koko sana “kotisivut” on jäänne menneisyydestä, sillä monessa selaimessa ei enää oletuksena edes näy työkalurivillä koti-nappulaa, johon voi tallentaa lempparisivustonsa.

Internet on pullollaan erilaisia ratkaisuja ja monet sivustot tuputtavat tee-se-itse-vaihtoehtoa. Näitä “helppoja” ratkaisuja ovat palvelut kuten suomalainen Kotisivukone ja kansainväliset tarjoajat Wix, Weebly, Webnode ja Squarespace. Näillä saat tehtyä verkkosivut itse jopa ilmaiseksi. Kannattaako se kuitenkaan? Tästä lisää myöhemmin.

Miksi tilata digitoimistolta kun on halpoja tai jopa ilmaisia vaihtoehtoja tarjolla?

Kysymyksen “miksi maksaa kun saa ilmaiseksikin” asettelu on jo valmiiksi hieman väärä. Siinä vähätellään niin nettisivujen tekijöitä kuin sivuston merkitystäkin. Kirjoituksessamme vuodelta 2019 “Miksi kannattaa maksaa kymppitonni verkkosivuista?” kerrotaan enemmän siitä miksi yrityksen sivuista kannattaa maksaa 10000+ euroa verkkosivuista ja mitä tällainen rahasumma sisältää.

Kuvitellaan että on kipeä tarve saada laajat ja toimivat nettisivut yritykselle tai yhdistykselle. Useimmiten kun penniä venytetään, käy seuraavan esimerkin kaltaisesti:

Paikallisyhdistyksen kokouksessa päätetään, että tarvitaan kotisivut. Kenelläkään ei ole kokemusta nettisivujen tekemisestä, joten sovitaan, että Jaska hoitaa. Jaska menee kotiin, eikä ole kovin innostunut. Verkkosivuihin ei haluttu budjetoida rahaa, koska “kyllä niitä nyt ilmaiseksikin saa”. Jaskalla ei ole mitään verkkosivu- tai graafista osaamista ja se näkyy lopputuloksessakin. Kukaan yhdistyksestä ei jaksa päivittää verkkosivuja, koska ne ovat niin vaikeakäyttöiset.

Verkkosivut – miten toteuttaa teknisesti ja visuaalisesti järkevä ratkaisu, Viestintä-Piritta (2018)

Yritys tai muu organisaatio menestyy paremmin kun se on uskottava ja herättää luottamusta. Luotettavuutta ja uskottavuutta lisäävät hyvät ja laadukkaat kotisivut. Jos kotisivujen tekstit, välistykset heittää miten sattuu, värit eivät ole saavutettavia tai luettavia tai ne lataavat puoli-ikuisuutta, yrityksestä jää kävijälle huono kuva. Siksi on erittäin tärkeää, että kotisivut on toteutettu laadukkaasti ja ammattitaidolla.

Yleensä ihmiset etsivät helppoa, halpaa, nopeaa ja laadukasta, koska verkkosivujen tekemistä vähätellään edelleen valtavasti. Halvat tai ilmaiset ja uskottavat yrityksen nettisivut ovat mahdoton utopia. Sellaista ei ole olemassa kun puhutaan näin isoista kokonaisuuksista. Saisitko halvalla, nopeasti ja helposti itse rakennettua laadukkaan talon tai edes puutarhan työkaluvajan? Entä saisitko laadukkaan, tehokkaan ja nopean urheiluauton halvalla? Niinpä. Web-alan asiantuntijaverkkolehti Vierityspalkki kirjoitti jo vuonna 2015, että ei kannata ostaa parin tonnin WordPress-saittia vaan tällainen summa kannattaa käyttää mieluummin digimarkkinointiin kuin huonoihin ratkaisuihin.

Piirsin klassisen Venn-graafin kuvantamaan asiaa:

Kotisivut yritykselle
Vaihtoehtojen suon Venn-kaavio.

Avataanpas vaihtoehdot auki. Aloitetaan huonoimmasta ja mennään parempaa kohti.

Ilmaiset kotisivut ja nopeasti?

Täysin ilmaisia kotisivuja tarjoaa ainoastaan Weebly tämän artikkelin kirjoittamishetkellä. Ilmaisissa ratkaisuissa on aina jokin juju, mainos tai rajalliset toiminnallisuudet. Ilmainen ja nopea ei voi olla hyvä ja uskottava, aina jää jotain vajaaksi. Voit tietysti kyykyttää kesätyöläistä tai veljenpoikaa ja hieroa suhteilla tai työtä vaihtamalla jonkinlaisen webhotellidiilin, mutta onko se moraalisesti oikea teko tai vaivan arvoista, siitä voi olla montaa mieltä. Älä etsi ilmaista ja nopeaa vaihtoehtoa.

Laadukkaat, halvat tai ilmaiset ja kaiken lisäksi vielä nopeasti saatavat verkkosivut ovat utopiaa, jota ei ole olemassa. Älä siis etsi niitä.

Nopeat ja halvat verkkosivut yritykselle

Yleensä nopea ja halpa on valmis tai lähes “valmis” ratkaisu, eli paperilla valmis, mutta ei koskaan oikeasti valmis. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että mainostoimisto tai digitoimisto asentaa valmiin $50 maksavan teeman esimerkiksi Envaton themeforestista, asentaa sen käyttöösi, vaihtaa värit ja logot, tarvittaessa lisää sisällöt ja laskuttaa sen jälkeen sinulta pari tonnia. Teema saattaa olla hidas, huonosti koodattu, vaikea käyttää tai sisältää liikaa turhaa jota pitää karsia pois tai on wp-adminissa näkyvillä aina kun sivuja päivittää. Valmisteemoja on ihan kelvollisiakin, mutta suurin osa sisältää turhaa roskaa, kelluvaa tai kaahavaa vierityspalkkia tai animaatioita.

Nopeaa ja halpaa saa myös aiemmin mainituilla kotisivukoneilla. Muun muassa Squarespace on ulospäin melko laadukas, koska sillä saa visuaalisesti näyttäviä verkkosivuja itse aikaan. Siihen saa kytkettyä oman domainin ja sillä saa tyylikästä jälkeä. Kotisivukone on siis vaihtoehto nollabudjetin omaaville yhdistyksille tai superpienille yksityisyrittäjille. Silti suosittelen lämpimästi digitoimistoa, sillä valmistuotteiden palvelut jäävät usein vajaaksi nopeudessa tai muokkausmahdollisuuksissa. Seinä tulee vastaan esimerkiksi heti kun haluat laajemmin optimoida nopeutta, saavutettavuutta tai Google-näkyvyyttä.

Halvat ja laadukkaat verkkosivut

Halpa ja laadukas on kategoriassa yleensä käyttöliittymältään kehno, jos puhutaan valmispalvelusta kuten aiemmin mainitut kotisivugeneraattorit. Halpa ja laadukas digitoimisto on useimmiten hinnoitellut palvelunsa pieleen ja on siitä syystä tuotannollisessa tukossa ja kärsii aikatauluistaan.

Halpaa ja laadukasta saa etsimällä etsiä, eikä kannata luottaa että sitä löytää ajallaan tai että nettisivut valmistuisivat ajallaan superhalvalla. Tähän kategoriaan loksahtaa yleensä 1000-3000 euron hinnoittelun väliin mahtuvat pienemmät verkkosivustoprojektit.

Halvasta ja nopeasta jää paljon puuttumaan

Moni verkkosivu päältä kaunis. Halvoista palveluista tai nopeista WordPress-ratkaisuista jää usein puuttumaan seuraavat:

  • Saavutettavuus – Toimivatko värit ja kontrastit kaikille käyttäjäryhmille, myös värisokeille ja heikkonäköisille? Onko sivusto selattavissa ruudunlukijoilla, näppäimistöillä ja muilla apuvälineillä? Saavutettavuutta harvoin mietitään verkkosivuilla, jotka eivät ole maksaneet juuri mitään.
  • Brändi – Näyttääkö brändisi netissä siltä miltä pitäisi? Onko se uskottava? Halpa harvoin sisältää brändin kautta suunnittelua.
  • Latausnopeus – Lataako sivusto useamman sekunnin niin että joudut odottelemaan vai onko latausnopeus tutkitusti vain 100 millisekuntia? Halpa on usein hitaampaa.
  • Google-näkyvyys – Näytkö Googlessa niillä hakusanoilla millä pitäisi? Turhan edullisissa vaihtoehtoissa hakukonevalmiuteen ei ole panostettu.
  • Omistajuus – Omistatko sisältösi? Jos teet sivusi kotisivugeneraattorilla, sivustoasi hallinnoi toinen palvelu, usein amerikkalainen. Kannattaa tutustua tietosuojaselosteeseen ja käyttöehtoihin ennen kotisivukoneisiin lähtemistä.
  • Jatkokehitettävyys – Mitä jos tarvitset sivuille jonkin ominaisuuden? Koodin laatu tai palvelun rajoittuneisuus tulee vastaan halvoissa ratkaisuissa.

Laadukkaat nettisivut yritykselle aikataulussa

Tämä on se kategoria, jossa me olemme ja johon jatkuvasti pyrimme myös yrityksemme mission, vision ja arvojen kautta. Laadukasta ja aikataulussa ei välttämättä saa kaikista halvimmalla, mutta saat rahalle vastinetta ja juuri sellaiset sivut kuin haluat.

Tsekkaa paremman tarjouspyynnön anatomia ja skenaariot, joihin lähdemme tarjoamaan.

Miten on, ryhdytäänkö hommiin? Pistä ihmeessä viestiä lomakkeen kautta, sähköpostitse moro@dude.fi tai soita suoraan toimitusjohtajalle numeroon 0400 443 221. Toivottavasti ollaan yhteyksissä!