Tiistaina, 6.6.2017

Dude kehittyy ja toimitusjohtaja vaihtuu

Duden uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kristian Hohkavaara yksimielisellä päätöksellä. Minä (Roni) siirryn vastaamaan tekniikasta teknologiajohtajan roolissa.

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Duden uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kristian Hohkavaara yksimielisellä päätöksellä. Minä (Roni) siirryn vastaamaan tekniikasta teknologiajohtajan roolissa.

Käytännön asiat eivät paljon muutu, sillä homma on jakautunut näin päin viimeisen kahden vuoden ajan muutenkin. Tekniikan puolella on väistämättä enemmän työkuormaa vuodenajasta riippumatta, joten meikäläisen on parempi keskittyä vielä tiiviimmin asioihin, jotka ovat näkyvin osa arjestani. Perustajajäsenenä tulen kuitenkin olemaan yrityksen kehittämisessä yhtä tasapainoisesti mukana kuin aiemminkin.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Duden neljäs tilikausi on paketissa, viides vuosi yrittäjänä pyörähti käyntiin toukokuussa. Toimisto muutti katutason tiloihin Gummeruksenkadulle. Tahti on kova. Kun kaikki muukin selkeytyy, on myös samalla kätevintä selkeyttää rooleja.

Näistä ja paljon muustakin tulossa lisää bloginkin puolella myöhemmin. Tulette näkemään myös roppakaupalla uusia työnäytteitä. Onnea Kristianille pestistä!

Lue myös nämä

Dude täytti 6 vuotta – mistä tähän on tultu, miten tähän on päästy?

Dude perustettiin vuonna 2013 kun Juha ja Roni hyppäsivät työelämästä suoraan yrittäjyyden ihmeelliseen maailmaan. Alku oli jännittävää ja erilaista, jopa pelottavaa.

Digitoimisto Dude – läpileikkaus 2019

Toimitusjohtajan henkilökohtainen ja umpirehellinen näkemys edellisestä tilikaudesta. Heittäydy mukaan jännittävään seikkailuun, tai katso edes kuvat.

Vuosi 2017 numeroina

Duden tilikausi ei ole tammikuusta joulukuuhun vaan toukokuusta seuraavaan, mutta näin vuoden loppupuolella on hyvä miettiä ihan muita numeroita. Toimarimme on kirjoittanut talousasioista pariinkin otteeseen, joten niistä ei juuri nyt enempää tekstiä irtoa.