Perjantaina, 14.6.2019

Dude täytti 6 vuotta Рmistä tähän on tultu, miten tähän on päästy?

Elet√§√§n vuoden 2011 alkua. Kasvua tekev√§ kansainv√§listyv√§ softayritys on avannut konttorin Jyv√§skyl√§√§n, jossa aloittaa ensimm√§inen front-end-koodia tekev√§ ty√∂ntekij√§, min√§, Roni ”Rolle” Laukkarinen. Se oli oikeastaan ensimm√§inen alan ty√∂paikkani. Silloin ei viel√§ aktiivisesti etsitty WordPress-osaajia, koska alusta ei ollut viel√§ ehtinyt niin rytin√§ll√§ markkinoille. Yritysten itse koodaamat alustat olivat kuuminta hottia.

Tuossa ty√∂paikassa aloitti pian muitakin ja remmiin liittyi Juha Laitinen firman ensimm√§isen√§ t√§ysverisen√§ graafikkona. P√§√§stiin tekem√§√§n t√∂it√§ yhdess√§ ja meist√§h√§n tuli ns. ”dynamic duo”, toinen teki leiskaa ja toinen toteutti visiot nettimuotoon, toimivaksi verkkosivuksi. Vaikka teimme asioita verkkopalvelutuotteen p√§√§lle, verkkosivustoiksihan ne laskettiin.

Dude syntyy

Koittaa kevät 2013. Molemmilla oli alusta asti ollut sisäsyntyinen halu tehdä asioita paremmin ja paremmin. Alaa vierestä seuranneena toivoi jotain enemmän. Haluttiin tehdä avoimemmin ja vapaammin ja jossain vaiheessa parin vuoden työskentelyn jälkeen ehdotimme silloiselle työnantajamme, että voisimme ulkoistaa itsemme.

Molemmilla oli myös jo ennen duunarielämää pienimuotoista yritystoimintaa, Juhalla Osuuskunnan kautta, minulla toiminimen alla ja jonkin verran omaa asiakkuutta ja haisua löytyi sitä kautta. Tavallaan tuntumaa oli, mutta ei kuitenkaan mitään tietoa mitä se täysipäiväisenä yrittäjänä eläminen on.

Firma laitettiin pystyyn, alihankintasoppari kylkeen ja ramppa kalkattamaan. Se oli kuin hyppy tyhjyyteen, ei mitään hajua miten lähtee rullaamaan. Rahaakaan ei juuri ollut mitä sijoittaa, mutta lomiakin oli pitämättä, joten lomarahat firmaan ja menoksi.

Nime√§ veivattiin viikkotolkulla. Hulluja ideoita. Mutta mik√§√§n ”Solutions”, ”Media” tai vastaava ei haluttu olla. Nimen ”Dude” keksi lopulta Juhan puoliso. Se oli napakymppi, koska olemme mit√§ olemme, ”tyyppej√§”, ”dyydsej√§”. Leffaihmiselle Big Lebowski ja Dude, Where’s My Car? -viittaukset eiv√§t haitanneet p√§tk√§√§k√§√§n, p√§invastoin. Dude Oy oli lakkautettu raksafirma, joten viralliseen nimiin piti pist√§√§ etuliite. Digitoimisto Dude Oy oli syntynyt. V√§h√§n niin kuin ”puolivahingossa”.

Kevät 2013 on ollut mielenkiintoista ja erilaista aikaa. Yrittämistä on kuitenkin tullut mietittyä jo paljon pidempään oman pienen pääkopan sisällä. Aina on ollut jos jonkinlaista projektia, oli sitten työelämässä tai ei. Vihdoin löytyi järkevä keino yhdistää kaikki samaan pakettiin. Paketin päällä lukee Digitoimisto Dude Oy. Ja sisältö on jotain mahtavaa.

Firma pärähti pystyyn, perjantaina, 2.6.2013

Ensimm√§inen oma toimistomme sijaitsi Kauppakatu 26:ssa, ”Jyv√§skyl√§n Wall Streetill√§”, ylimm√§ss√§ ullakkokerroksessa. Naapurissa oli oikeastaan pelk√§st√§√§n hierojia ja psykologeja, koska sein√§t olivat paksut. Seinien paksuus ei kuitenkaan est√§nyt j√§senkorjaajan ty√∂n j√§ljen kuulumista pieneen parinkymmenen neli√∂n koppiimme. Teimme t√∂it√§ aika lailla vieri vieren, v√§lill√§ pitk√§√§ p√§iv√§√§. Kahvit pistettiin joka aamu tippumaan Moccamasterilla.

Alussa teimme ”v√§h√§n sit√§ sun t√§t√§”. WordPress oli k√§rkitavoite ja haalittiin lis√§√§ omia asiakkuuksia, mutta yhteisty√∂t√§ tuli tehty√§ eri tahojen kanssa, niin visuaalisen suunnittelun toimijoiden kuin muidenkin digitoimistojen ja softatalojen kanssa. Legacyyn tuli koskettua ja autettua sivustojen korjaamisessa ja tehty√§ v√§h√§n sellaista ”lapiointihommaa”, koska ei oikeastaan viel√§ ollut varmuutta siit√§ ett√§ rahaa tulee kotiin.

Toisinaan hommia paiskittiin myös silloisen kotitoimiston nörttiluolasta käsin.

Muistan kun asentelin samaan syssyyn naapuritoimistolle netit ja lähiverkot kuntoon ja olin käyttötukena esimerkiksi tietokoneen ja sähköpostin käyttöön liittyvissä asioissa tai korjailin muita mystisiä ongelmia ruotuun, tuntiliksalla. Koska miksi ei, olinhan ollut aikoinaan tietotekniikkaliikkeessä töissä ja tiedän rauta- ja verkkopuolen hommista sen verran että ne hoituvat.

Aikaa ennen Mac-koneita, kesällä 2013 juuri yrityksen perustamisen jälkeen.

Lopulta asiat ajautuivat siihen ett√§ karsimme alihankintasoppareita pois rankalla k√§dell√§, koska omat asiakkaat kantoivat niin pitk√§lle. Lis√§ksi huomasimme ett√§ pitk√§ll√§ j√§nteell√§ pariin toimijaan sitoutuminen ei ole kannattavaa. Vaikka sielt√§ kiinte√§√§ kulua tulisikin, emme halunneet olla ”freelancer-toimisto”, joka tekee pelk√§st√§√§n muille eik√§ oma nimi tai logo n√§y miss√§√§n. Referenssioikeuksia noihin keikkoihin ei nimitt√§in usein irronnut, mik√§ on ymm√§rrett√§v√§√§, sill√§ ei toinen digitoimisto halua yleens√§ ilmoittaa, ett√§ on tilannut ty√∂n ulkopuolelta.

Yliopistonkadun toimistolta. Oli julisteseinää ja erikoisolutpulloja koristeena.

Vuosi 2014. Hirve√§sti ei muistikuvia. Sumussa tuli painettua. Oikeastaan 2015 my√∂s. Toimisto muutti v√§h√§n isompaan Yliopistonkadulle, silloisen Paahtimo Papun l√§heisyyteen. Asiakkuuksia tuli monen hyv√§n tuttavan ja yhteisty√∂kumppanin kautta ja sana kiiri eteenp√§in. Emme oikeastaan ”myyneet” mit√§√§n vaan teimme vain kovasti t√∂it√§. Pian realisoitui se, ett√§ ei v√§ltt√§m√§tt√§ tarvitse olla ”myyj√§”, jotta saa keikkaa kotiin, kunhan vain tekee ty√∂ns√§ mahdollisimman hyvin. Perfektionistina oli t√§rke√§√§ olla paras ja tehd√§ asiat oikein. Siksi esimerkiksi oman pohjateeman kehitys alkoi heti jo vuonna 2013. Nyky√§√§n teemalla on yli 120 vakituista k√§ytt√§j√§√§, todellisia tilastoja tiet√§m√§tt√§.

Sitten tuli Hohkavaara

Olimme jo jonkin aikaa Juhan kanssa pohtineet omaa jääviyttämme myynnin ja asiakasrajapinnan saralla. Saatamme olla juroja introvertteja, joille small talk on vaikeaa. Itselleni henkilökohtaisesti on lähes mahdottomuus tarttua puhelimeen. Tarvitsimme jonkun, jolla olisi kokemusta ja vankkuutta tässä osa-alueessa.

Kristianin toimisto majaili samaisella Yliopistonkadulla 2015 ja törmäsimme monesti samoissa piireissä. Olimme myös kuulleet paljon hyvää tuttujen ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja kilpailimme välillä samoista tarjouksista. Jossain vaiheessa Kristian lähestyi sähköpostitse, että olisi ihan parasta lyödä hynttyyt yhteen.

Muistelen ensimm√§isi√§ havaintojani Digitoimisto Dudesta, jotka ajoittuvat vuoteen 2014. Jo silloin kiinnitin huomiota siihen, miten he viestiv√§t ja markkinoivat itse√§√§n jollain hyvin ep√§suomalaisella, raikkaalla tavalla. Sivuilta l√∂ytyneen ‚ÄĚyritysvideon‚ÄĚ lopussa juostiin perseet vilkkuen j√§rveen. Rentoa, ep√§virallista mutta silti ammatillisesti t√§ysin uskottavaa, jotain mit√§ ei n√§e edelleenk√§√§n t√§ll√§k√§√§n toimialalla liikaa. T√§m√§n p√§iv√§n yritysviestinn√§ss√§ oikea el√§m√§ huippuhetkineen ja aallonpohjineen saa n√§ky√§, samoin ihmiset puutteineen ja vahvuuksineen.

Sertifikaatit ja diplomit seinällä sekä webbisivuilla alkaa olla jo nähty. Meininki pitää olla niin kuin Metallican ekoilla levyillä, ei niinkään sellaista mitä se on ollut niillä myöhemmillä. Se on kenties se suurin kulttuurinen muutos yritysviestinnässä, jota yritykset läpikäyvät parhaillaan. Dude on siinä mielestäni melko hyvä jo valmiiksi ja ilman mitään strategiaa. Ole mitä olet, toiset tykkää, toiset ei.

Kristianin mietteitä vuodelta 2015, hieman porukkaan liittymisen jälkeen

Itselleni teki vaikutuksen se, miten hyvin Kristian oli sisäistänyt Duden perusajatuksen ja olemuksen, jonka haluan itse ainakin yrittäjänä säilyttää niin pitkään kuin mahdollista, sama se onko meitä 5 vai 50.

Kristian prospektijäsenenä. Juha näkee taivaalla otuksen.

Apuva, koodarit viedään käsistä!

Vuonna 2016 (tsekkaa vuoden 2016 kes√§kuulumiset videolta) jossain vaiheessa ainoana koodarina alkoi hommat kaatumaan p√§√§lle. Apua oli saatava keinolla mill√§ hyv√§ns√§. Kaikki tutut koodarit olivat toisissa firmoissa t√∂iss√§, mutta sitten er√§√§n√§ kev√§isen√§ p√§iv√§n√§ vanha nettituttuni, silloisen Contrastin devaaja Timi ”sippis” Wahalahti ilmoitti ett√§ on vapailla markkinoilla ja etsii uusia tuulia. Pistin saman tien /msg ja kysyin ett√§ mitenk√§ olisi. Timi asui Helsingiss√§, mutta oli avoin vaihtoehdoille.

Usean mutkan ja monen työhaastattelun kautta saatiin Timi remmiin. Pistin vielä optiona osakkuuden ja muuttopuuhat saivat alkaa. Työkuorma helpotti, mutta vain hetkeksi.

Rolle ja Timi WordCamp Europessa 2016, Wien, Itävalta.

2017 oli toinen sumun vuosi, jolloin muunmuassa todettiin ett√§ minulla menee kaikki aika teknisen stackin yll√§pit√§miseen ja koodaamiseen ja muut hallinnolliset asiat voisi hoitaa joku muu. N√§in mantteli siirtyi ja Kristianista tuli toimitusjohtaja. Vuonna 2017 tapahtui paljon, todella paljon. Katso vaikka vuosi 2017 numeroina. Muutimme my√∂s ”edustustiloihin” kev√§√§ll√§ 2017, jotka palvelivat aikansa, mutta pian oli m√§√§r√§ muuttaa uudestaan.

Helsingissä palaveeraamassa 2016.

Viides dude, kasvun ja kehityksen aika

Toimisto kävi pian pieneksi ja epäkäytännölliseksi. Uutta, parempaa keikkaa tuli ja alettiin olla neljän hengen voimin jälleen siinä tilanteessa että yhdelle tai jopa kahdelle ukolle olisi käyttöä. Loppuvuodesta 2018 muutimme jälleen, tähän asti tasokkaimpaan tilaan osoitteeseen Kauppakatu 14. Muuton kynnyksellä myös Henri aloitti viidentenä Dudena hommat.

Ja nyt on jo kesäkuu. Tilikautemme on kesäkuusta toukokuuhun ja seitsemäs vuosi yrittäjänä ja yrityksenä pärähti nyt käyntiin. Nämä kuusi vuotta ovat menneet tajuttoman nopeasti, firman perustamishetket tuntuvat eilispäivältä. Paljon on tapahtunut ja kehittynyt, eikä tapahtumat ja kehitykset lopu ihan hetkeen.

Kiitos kaikille tähän asti matkassa mukana pysyneille. Tästä on hyvä jatkaa.

Pullopostia?

Koottuja kuulumisia sisältävä bittivirtojen pulloposti saapuu rantaasi noin kolmen kuukauden välein.