Torstaina 16.2.2023

Google Analyticsille evästeetön ja yksityisyyttä suojaava vaihtoehto – esittelyssä Plausible ja Koko Analytics

Google Analytics ei enää olekaan se pomminvarma analytiikkatyökalu, sillä ihmiset ovat tulleet tietoiseksi siitä että heitä vakoillaan. Mitä analytiikkatyökalua kannattaa käyttää, jotta ei tarvitsisi kysyä lupaa evästeisiin? Se selviää tässä kirjoituksessa.

Iso paha ”big tech”-yritys Google on saanut huomattavasti kritiikkiä viime vuosina. Etenkin Google Analytics on joutunut tarkkaan syyniin. Alkuvuodesta 2022 Euroopan tietosuojaviranomaiset totesivat Google Analyticsin laittomaksi, koska Yhdysvaltojen viranomaiset pääsevät halutessaan analytiikkadataan käsiksi.

Suomessa Google Analytics ei ole laiton ja sitä saa edelleen käyttää. Sen seurantamallit ovat kuitenkin vähintäänkin arveluttavia linjaukset mielessä pitäen. Myös Helsingin Sanomat kirjoitti kriittisen artikkelin Googlesta ja sen toimintamalleista 26.1.2023: Google seuraa kaikkialle (maksumuurin takana).

Onneksi on olemassa vaihtoehto.

Plausiblea käyttämällä et tarvitse evästekyselyä

Plausible on avoimen lähdekoodin itse pyöritettävä analytiikkasovellus palvelimella. Plausible on kevyt ja noudattaa täysin GDPR, CCPA ja PECR-säädäntöjä. Dudella on ollut Plausible koekäytössä noin vuoden ja tarjoamme palvelua myös asiakkaillemme Google Analyticsin vaihtoehtona.

By using Plausible, you don’t need to have any GDPR, CCPA, PECR or cookie prompts anymore and you don’t need a complex privacy policy about analytics either. By using Plausible, you are not using cookies and you are not tracking any personal data after all. Your visitors can enjoy your site without any annoyances and distractions.

Plausible vs. Google Analytics

Koska Plausible ei tallenna evästeitä, se ei tarvitse myöskään evästekyselyitä. Evästeillä voi tallentaa enemmän ja pysyvämmin dataa ja siksi sitä hyödyntävät Google ja muut isot korporaatiot. Plausible käyttää ”vanhaa” tekniikkaa ajalta ennen JavaScriptiä, joten tällä tavoin se välttää evästeiden käytön. Plausible ei myöskään tarvitse turhaa ja ylimääräistä dataa, koska se ei seuraa käyttäjää.

Instead of tagging users with cookies, we count the number of unique IP addresses that accessed your website. Counting IP addresses is an old-school method that was used before the modern age of JavaScript snippets and tracking cookies.

Plausible – Can you get web analytics without cookies?

Plausiblen käyttöliittymä on rakennettu hyvin käyttäjälähtöisesti. Kun Google Analyticsistä ei meinaa löytää haluamaansa tietoa, Plausiblesta sen näkee saman tien.

Kuvankaappaus Plausible-analytiikan etusivulta.

Plausiblen ensinäkymästä näkee kaiken tarpeellisen tiedon, kuten:

  • Sivunlataukset reaaliajassa tai päivien/viikkojen/kuukausien/vuosien ajalta
  • Uniikit kävijät reaaliajassa tai päivien/viikkojen/kuukausien/vuosien ajalta
  • Käydyimmät sivut
  • Suosituimmat sivut, joille saavuttu
  • Suosituimmat sivut, joilta poistuttu
  • Paikat, joista tultu
  • Sivulinkit, joista tultu
  • Keskimääräisen käynnin kesto
  • Laitteet, käyttöjärjestelmät, selaimet joilla selattu
  • Käytössä olleet resoluutiot
  • Kävijöiden maat kartalla

Tämän lisäksi asetuksista voi määrittää myös ”tavoitteita”, jotka ovat ikään kuin konversioseurantoja. Voit lukea Goals-toiminnallisuudesta lisää Plausiblen dokumentaatiosta: Introduction to goals and custom events.

WordPressin sisäänrakennettu analytiikka

Jos ulkopuolisen palvelun kuten Plausiblen hommaaminen ei innosta, WordPressiin saa sisäänrakennetun analytiikan käyttöön Koko Analytics-lisäosan avulla. Käytännössä analytiikka on päällä napin painalluksella. Dudella tämä lisäosa on osa vakiokalustoa, sillä välillä käy niin, että kukaan ei saa aikaiseksi liittää sivustoon kävijäseurantaa. Siksi on hyvä, että taustalla on aina varasuunnitelma.

Koko Analytics on mallia ”perus”, mutta sillä pärjää. Tältä analytiikkatyökalu näyttää aktiivisella sivustolla:

Koko Analytics käytännössä. Kuva: Kokoanalytics.com

Koko Analytics ilmoittaa käynnit myös kätevästi ohjausnäkymässä, kun kirjaudutaan sisään. Jos ei perustietoja kummempaa kaipaa, lisäosa on oikein riittävä.

Ohjausnäkymän tilastot.

Vieläkö käytät Google Analyticsia? Mitä, jos vaihtaisit?

Google Analytics ja etenkin Google Tag Manager on digimarkkinoinnin kannalta usealle välttämättömyys, mutta jos sivuston tavoitteet eivät vaadi tarkempia konversiopikseleitä ja haaveena on silti nähdä tilastoja, Plausible ja Koko Analytics voivat olla hyvä vaihtoehto. Tällaisia sivustoja voivat olla informatiiviset verkkosivut kuten Sofioksanen.fi, jossa kohderyhmänä ovat tiedonhakijat tai jotkin muut sivustot, joiden pääasiallinen liidinkeräys ei koostu kävijöiden datan hyödyntämisestä.

Dude on jatkossakin kiinnostunut verkkosivuilla käytettävistä tekniikoista. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa suunnitella uudet verkkosivut meidän kanssa!