Vuosi 2017 numeroina

Duden tilikausi ei ole tammikuusta joulukuuhun vaan toukokuusta seuraavaan, mutta näin vuoden loppupuolella on hyvä miettiä ihan muita numeroita. Toimarimme on kirjoittanut talousasioista pariinkin otteeseen, joten niistä ei juuri nyt enempää tekstiä irtoa. Dudella tapahtuu enemmän kuin uskoisi, mutta kuinka paljon tarkalleen, sen tiedät kohta!

27 bloggausta

Tämä kirjoitus mukaanlukien, bloggasimme tänä vuonna 27 kertaa. Se on enemmän kuin viime vuonna, jolloin julkaisimme vaivaiset 16 kirjoitusta. Luonnoksiin jäi kymmenen ideaa, joten jatkossakin on luvassa taattua Dude-laatua. Bloggauksista 20 kirjoitti Roni, Timi 6 ja Kristian yhden.

Vanhat bloggauksemme keräävät vielä tasaiseen tahtiin väkeä, mm. vuosia sitten kirjoittamani Twitter-opas, hakukoneoptimoinnin pikaopas ja chat-palveluja käsittelevät kirjoitukset. Vuoden 2017 luetuimpia kirjoituksia analytiikan mukaan ovat kuitenkin seuraavat:

  1. Mikä niissä verkkosivuissa oikein maksaa? (1371 lukijaa)
  2. Duden virallinen operointimanuaali julkaistu (993 lukijaa)
  3. Miksi digitoimiston verkkosivuilla ei kerrota hintoja? (785 lukijaa)
  4. Näin Duden sivustouudistus tapahtui, vaihe vaiheelta (628 lukijaa)
  5. Dude kehittyy ja toimitusjohtaja vaihtuu (551 lukijaa)

Verkkosivuilla 35 000 kävijää

Duden sivustolla on rampannut paljon porukkaa vuoden aikana ja sivuja on ladattu yhteensä 93 059 kertaa, joista uusia 72.29 %. Vuoden kovin kävijäpiikki tapahtui 25. tammikuuta, jolloin sivuillamme vieraili 712 ihmistä yhden päivän aikana. Tähän syynä ovat todennäköisesti somessa pyörineet artikkelimme Duden harharetki palvelinmaailmassa, jossa kerroimme vastoinkäymisistämme palvelinten kanssa sekä kirjoitus, jossa torppasimme avoimen lähdekoodin järjestelmistä väitettyjä harhaluuloja.

Toiseksi suurin kävijäpiikki tapahtui helmikuussa, jolloin julkaisimme uudet sivumme. Kirjoitimme sivustouudistuksesta vaihe vaiheelta ja kirjoitusta kävikin lukemassa huikeat 650 ihmistä. Julkaisimme sivuston lähdekoodin myös GitHubissa ja pistimme työmme näytille Awwwardsiin, jossa se voitti Honorable Mention 2017 -palkinnon.

Vierailluimpia sivuja olivat etusivun lisäksi referenssiosastomme ja heti hyvänä kolmantena yrityksestämme kertova sivu. Katsotuin referenssi oli ylivoimaisesti Paahtimo Papu, hyvänä kakkosena PAMA Hockey.

Työntekijöitä edelleen neljä, mutta…

Tehotiimiin kuuluu edelleen toimitusjohtaja Kristian, teknologiajohtaja Roni, AD/hupiukko Juha ja yksisarvinen taustakehittäjä Timi. Olemme kuitenkin tehneet entistä tiiviimpää yhteistyötä valokuvaajamme Emmin ja devaaja-apulaisemme Reilan Arton kanssa. Näistä(kin) tulossa sivuillemme infoa pian!

Kahvia kuluu

Kahvikone-rajapintamme mukaan olemme juoneet kahvia 1459 kupillista, joka on keskimäärin neljä kuppia/päivä. Tähän lukumäärään on jäänyt välillä laskematta lukuiset palaverikahvit, plusmiinus sata kuppia. Sekä kahvit että kone tulevat yhä Paahtimo Papulta. Duden juoduin kahvi lienee ”jartsukka”, eli tummapaahteisin Jarabacoa Dominikaanisesta tasavallasta.

Palvelimet pysyneet ylhäällä

Koko vuoden 2017 aikana palvelimilla oli katkoa yhteensä 16 tuntia, joista 8 tuntia ja neljä minuuttia liittyivät ennalta määrättyihin huoltokatkoihin tai niistä aiheutuneisiin toimenpiteisiin meidän tai palveluntarjoajamme toimesta. Palvelinten tilaa voi jatkossakin seurata osoitteesta status.dude.fi.

289 ihmistä asiakasrajapinnassa

Asiakaspalvelun tikettijärjestelmämme Grooven mukaan olemme olleet 289 eri ihmisen kanssa tekemisissä sähköpostitse 844 viestin verran. Koko vuoden ajalta keskimääräinen tukipyynnön käsittelyaika on 13,45 tuntia viestin saapumisesta sen ratkaisemiseen.

Facebookissa keskimääräinen vastausaika on vaihdellut 10-60 minuutin välillä, tällä hetkellä 1h. Chattipalvelumme vastausaika on pysynyt 5 minuutissa pitkin vuotta.

73 sivustoon muutoksia

Vuonna 2017 pyöriteltiin vähintään 73 projektia, joihin tehtiin joko isompia tai pieniä muutoksia. Kokonaisia uusia sivustoja näistä oli yhteensä 25 (give or take a few), joista kolme oli sivustouudistuksia. Se tekee keskimäärin noin kaksi valmistunutta projektia per kuukausi. Projektien kestot ovat vaihdelleet 4-8 viikosta kuukausiin, joten tarkkaa keskiarvoa ei voi kestosta sanoa.

Vuonna 2017 ei osunut kohdalle yhtään verkkokauppaa, vaikka se on toinen päätuotteistamme. Verkkokauppamaisella toivelista-tyyppisellä ominaisuudella varustettuja ”kevytverkkokauppa”-sivustoja (esimerkki: Black Bruin) sen sijaan toteutimme kolme ja työnhakusivustoja toiset kolme.

Koodia yhteensä 1595 tuntia, 39 minuuttia

Puolet dudesta, eli kehittäjätiimi on ahkeroinut koodin parissa yli 1500 tunnin verran. Jos lukeman jakaa tasaisesti vuoden jokaiselle päivälle, se on keskimäärin neljä ja puoli tuntia puhdasta koodia joka päivä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tähän tuntimäärään lasketaan ainoastaan WakaTime-palvelun automaattiset lukemat, eli koodieditorin näppäilyt 10 minuutin tarkkuudella. Lukemaan ei sisälly esimerkiksi googlettelua, suunnittelua, ajatustyötä tai Stack Overflow -tukisivustolla vierailuja. Todellisuudessa käytettyjä tunteja on kertynyt huomattavasti enemmän.

Puhtaan koodin naputtelun tuntimäärästä 843 tuntia ja 51 minuuttia on front-endiä, eli sivuston ulkoasuun (värit, napit, fontit, asettelut) liittyvää koodailua, 751 tuntia ja 48 minuuttia back-endiä eli taustatekniikkaan (ominaisuudet, integraatiot, rajapinnat, toiminnallisuudet) liittyvää web-ohjelmointia.

Graafisia sivunäkymiä 289 kpl

InVisionin mukaan Graafikkomme ovat työstäneet yhteensä 289 iteraatiota 25 ulkoasuun. Tähän ei lasketa raakileita, jotka eivät päässeet karsinnasta eteenpäin, eikä muita luonnoksia. Uusia logoja suunniteltiin yrityksille kymmenkunta. Muuta graafista sälää tehtiin myös paljon.

Avoin lähdekoodi ja GitHub

Uusia lisäosia ja muita teknisiä palikoita julkaistiin avoimesti GitHubissa 13 kpl, jotka nostavat Duden avointen repositorioiden määrän 35:een. Olemassa olevien avointen projektien kehitystä on jatkettu jopa päivätasolla.

Muuta, mitä?

Virkistyjäispäiviä emme tänä vuonna juhlineet, mutta sen sijaan järjestimme hyvin suunnitellut tupaantuliaiset marraskuun alussa, joista pöhistään vielä jatkossakin. Omia pikkujouluja vietettiin nolla, mutta sen sijaan vierailtiin kahden asiakkaan pikkujouluissa.

Vuosi on ollut täynnä tekemistä ja olemme siihen enemmän kuin tyytyväisiä. Kyllä nyt kelpaa suunnistaa joululomille. Jäikö jutusta jokin numero puuttumaan? kommentoi alle, jos haluat tietää lisää! Jos ei muuta, niin oikein hyvää joulua ja uutta vuotta sinulle ja kiitos Duden matkassa pysymisestä!

Tykkää, jos pidit jutusta:

Jos rakastit, tee hyvä teko:

Kaljarahan antamisen sijaan voit lahjoittaa mielenterveystyöhön.

  1. Enni

    Miten ihmeessä koodia voi syntyä noin paljon noin vähällä kahvilla?

    Vastaa tähän kommenttiin
    1. Timi Wahalahti

      Kahvia on varmasti mennyt ainakin 1,5 kertaisesti tuo määrä. Neljä kuppia päivässä kuulostaa hyvin vähältä :D Tosin meillä ei juoda ollenkaan normaalia suodatinkahvia, ainoastaan Paahtimo Papun vahvimpia espressoja, saattaa hieman selittää.

      Vastaa tähän kommenttiin

Kommentoi

Vaadittu kenttä