Keskiviikkona, 27.4.2022

Miksi kuukausikehityksessä ei ole mitään järkeä?

Otsikko on hieman kärjistävä, mikäänhän kun ei ole täysin mustaa tai valkoista. Kuukausikehityksessä voi olla joskus jotain järkeä, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja aktiivisuutta.

Mistä on oikeastaan edes kyse?

Ehkä on syytä kertoa lyhyesti, mitä oikeastaan tarkoitetaan kuukausikehityksellä. Kyseessä ei ole sama asia kuin WordPress-ylläpito sekä jatkokehitys, joita mekin tarjoamme.

Kuukausikehityksessä asiakas maksaa kiinteän summan, usein jopa muutaman henkilötyöpäivän verran, kuukausittain verkkosivun toteuttajalle joka taas vastavuoroisesti resursoi myydyn ajan eksklusiivisesti kyseiselle asiakkaalle. Toisin sanoen, kuukausikehityksessä asiakkaalla on aina kuukausittain taattu kiinteä tuntimäärä työtä heidän verkkosivuston parissa että tasamääräinen isohko lasku.

WordPress-ylläpitoon ja hostingiin kuuluu tyypillisesti ainoastaan sivuston teknisestä puolesta huolehtiminen ja jatkokehitykset sovitaan tapauskohtaisesti. Meille asiakkaan palvelu on ollut aina ykkösprioriteetti, joten Duden WordPress-ylläpitoon sisältyy teknisen puolen lisäksi myös käyttötuki sekä pieni määrä kuukausittaisia kehitystoimenpiteitä.

Tyypillisesti kuukausikehityksen kohdalla puhutaan vähintään joidenkin tuhansien eurojen laskusta, kun ylläpidon ja hostingin kohdalla hinta jää joihinkin satoihin euroihin kuukaudessa.

Eikös kuukausikehitys ole win-win?

Toimittajan kannalta kuukausikehitys voi kuulostaa helpolta rahalta. Lasku lähtee ja rahat kilahtaa tilille, vaikka mitään ei tehtäisi. Easy money. Toisaalta aina tietää myös, että on jotain tekemistä jos muuten uhkaisi mennä kellon tuijotteluksi.

Vai olisikohan kuitenkaan? Kuukausikehitys tarvitsee kuitenkin vahvaa suunnitelmallisuutta sekä aktiivisuutta niin asiakkaalta kuin toteuttajaltakin. Kyllähän se kellon tuijotteluksi menee kuukausikehityksessäkin, jos asiakkaan kanssa ei ole sovittu mitä tehdään kuluvan kuun aikana.

Ja oikea vastaus ei ole, että sitten tehdään muita hommia. Aika on kuitenkin pitänyt allokoida ja varautua siihen, että asiakkaalta tulee tekemistä. Jostain kohtaa se kuukausikehitys pitäisi siis nipisää.

Asiakkaankin kannalta kuukausikehitys voi kuulostaa ensimmäisellä tuumauksella houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toteuttajan tiimistä on aina varattu aikaa just meidän verkkosivun työstämiseen!

Mitä jos tekemistä ja kehitettävää ei olekkaan? Silloin asiakas maksaa tyhjästä. Toki maksettuja tunteja voisi siirtää seuraaville kuukausille, mutta varmasti rajansa siinäkin jotta toimittajalla ei ole yhtäkkiä suunnatonta määrää tunteja piikissä odottamassa.

Kuukausikehitys voikin olla haastava paletti saada toimimaan asiakkaan sekä toimittajan kannalta järkevästi. Varsinkin, jos toimittajalle kertyy useampi kuukausikehityssopimus joiden tuntimäärä nousee merkittäväksi osuudeksi yrityksen käytettävissä olevista henkilötyötunneista.

Jos kuukausikehitys on huono, mitä sen tilalle?

Kuukausikehityksen sijaan asiakkaan sekä toimittajan kannalta parempi malli on usein WordPress-hostingista ja ylläpidosta sopiminen. Hinta jää asiakkaan suuntaan pienemmäksi eikä toimittajan tarvitse lohkaista tasamääräistä resurssia joka kuukausi samalle asiakkaalle.

WordPress-ylläpitoon ja hostingiin meillä kuuluu poikkeuksellisen nopeasti reagoiva käyttötuki, säännöllisesti tehtävät WordPress-päivitykset, palvelinympäristön tietoturvasta huolehtiminen, automaattinen 24/7 valvonta ongelmien varalta sekä kuukausittain pieni määrä muutoksia ja kehitystyötä sivustolle.

Kun asiakkaalta tulee viesti toiveesta sivuston kehittämiseksi, arvioidaan työmäärä ja mikäli työ on pieni niin se tehdään niin sanotusti ylläpidon piikkiin. Suuremmat verkkosivuston jatkokehitykset sovitaan aina tapauskohtaisesti, kokemuksen mukaan nämä vaativat yleensä myös hieman tarkennusta speksissä jotta päästään haluttuun lopputulokseen. Näitä jatkokehitysponnisteluita tarjoamme aina arvioidulla kiinteällä hinnalla epämääräisen tuntiarvion sijaan, jotta asiakkaan olisi mahdollisimman helppo tehdä päätös lähdetäänkö kehitystä tekemään.

Dudella resursoisimme joka viikolle tietyn määrän työvoimaa ylläpitoon kuuluvien toimien sekä tilattujen jatkokehitysten toteuttamiseen. Näin saamme palveltua asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla ja sovittua jatkokehitykset aikaisimpaan mahdolliseen väliin. Useimmiten pyynnön vastaanottamisesta työn alle siirtyminen tapahtuukin jo parin viikon sisään.

Milloin siinä sitten on järkeä?

Kuten alussa mainitsin, kaikki ei ole mustavalkoista ja toisinaan kuukausikehityksessä voi olla järkeä niin asiakkaan kuin toimittajankin kannalta. On Dudellakin muutama kuukausikehityksessä oleva asiakas, koska olemme yhdessä tunnistaneet kuukausittaisen tarpeen olevan sen verran iso sekä tasainen.

Esimerkiksi verkkokauppojen ja todella laajojen verkkopalveluiden kohdalla kuukausikehitys voi olla toimiva malli. Niiden kohdalla tehtävä työ ei lopu koskaan. Aina löytyy jokin nurkka jota parantaa, muokata ja hioa. Tai kaivataan uusia ominaisuuksia kun esimerkiksi verkkokaupan tuotevalikoima laajenee tai halutaan testata joustavasti uusia toimintoja asiakastyytyväisyyden tai konversion parantamiseksi.

Kuukausikehitys vaatii kuitenkin aktiivisuutta asiakkaalta sekä toimittajalta ja sille on sovittava selkeät yhteiset raamit. Kuka kirjaa toiveet ja minne? Miten kehitystoimet priorisoidaan? Poimiiko toimittaja hommia sitä mukaa kun niitä kirjataan? Millä syklillä tehtyjä muutoksia siirretään sivustolle? Mitkä on yhteiset tavoitteet? Avoimuus puolin sekä toisin näyttelee olennaista osaa kuukausikehityksen onnistumisessa.

Meillä kuukausikehityksessä olevien asiakkaiden kanssa jaetaan projektihallintatyökalu, jonne asiakkaan tiimi voi käydä kirjaamassa toivottuja toimenpiteitä sitä mukaa kun heillä tulee niitä mieleen. Kerran kuukaudessa tapaamme ja käymme läpi nämä toiveet, niiden priorisoinnit sekä sovimme mitä tehdään seuraavan kuun aikana. Tuotantoon, eli näkyvillä olevalle sivustolle, siirrämme tehdyt muutokset testiversion kautta sitä mukaa kun asiakas kuittaa muutoksen olevan ok. Emme jää hautomaan ja istumaan viikoiksi muutosten päälle, jos ne on toteutettu jo. Kuun vaihtuessa toimitamme vielä myös koosteen tehdyistä toimista, koska läpinäkyvyys on yksi yrityksemme toimintaa ohjaavista arvoista.

Jos lähdet hieromaan sopimusta kuukausikehityksestä, varmista että keskustelet toimittajan kanssa asian avoimesti läpi, jotta olette samalla sivulla ja ajatukset sekä odotukset kohtaavat. Meillä voit soittaa Kristianille tai laittaa sähköpostia jos haluat kumppanikseksi toimijan, joka tarjoaa juuri teille sopivinta kuukausittaista mallia määrättyjen standardipakettien sijaan.

Lue myös nämä

Hakukoneoptimointi WordPressin Yoast SEO-lisäosan avulla

Yoast SEO on WordPress-maailman suosituimpia hakukoneoptimointilisäosia. Tässä oppaassa kerromme, kuinka sitä käytetään.

Se parempi Twitter-pikaopas

Minulta kysytään usein vinkkejä Twitterin käyttöön tai sen aloittamiseen ja nyt päätin pistää luulot pois kirjoittamalla pikaoppaan, jolla pääset helposti starttiin. Joitakin vanhoja artikkeleita minulla on ummehtumassa, mutta nyt on aika tarkastella puhtaalta pöydältä miltä Twitterin käyttö näyttää vuonna 2014.

Vain hölmö käyttää yhtä työkalua kymmeneen erilaiseen tarpeeseen

Verkkosivuston tulisi olla aina mietitty yrityksen tarpeet eikä työkalut ja julkaisujärjestelmä edellä. Toisella julkaisujärjestelmällä ei saa aikaan tiettyjä asioita mitä toisella saa.