Tiistaina 23.2.2021

Kotisivujen suunnittelu ja toteutus samalta kumppanilta

Älä tilaa ulkoasua ja koodaamista erikseen eri toimijoilta. Kotisivujen suunnittelu ja toteutus kannattaa ostaa samalta tekijältä. Näin saat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Olemme WordPress-digitoimisto, eli päätuotteemme on laadukkaiden, räätälöityjen WordPress-verkkosivustojen suunnittelu ja toteutus. Sana digitoimisto kuulostaa jonkun korvaan ”koodaripajalta”, mutta todellisuudessa se tarkoittaa digitaalista, nykyaikaista mainostoimistoa. Emme tee teippauksia tai tuotepakkauksia, mutta netti on meidän toimintakenttä. Dude on toimisto, joka ei pelkästään koodaa, vaan myös suunnittelee maailmanluokan ulkoasun sivustollesi, tarvittaessa yritysilmeestä (logo ja muu visuaalisuus) lähtien.

Joskus saamme tarjouspyyntöjä pelkästä koodaamisesta tai pelkästä designistä. Joskus ulkoasu on tilattu muualta, esimerkiksi perinteiseltä mainostoimistolta ja joskus taas meiltä tilataan pelkkä ulkoasu, jonka joku muu toteuttaa esimerkiksi HubSpotin tai jonkin kolmannen osapuolen alustan päälle.

Pelkkä suunnittelu toimii, pelkkä koodaus ei

Moni ei ehkä tiedä, että teemme myös pelkkää visuaalista suunnittelua, joka ei sisällä koodaamista. Meiltä voi siis ostaa pelkät käyttöliittymät tai verkkosivuleiskat, vaikka toteutuksen hoitaisikin joku muu toiselle alustalle. Sinun ei tarvitse siis tilata meiltä WordPress-sivustoa, jos et halua. Tämä johtuu siitä, että suunnittelua on helpompi tehdä alustariippumattomasti, kun käytännössä kyseessä on visuaalinen kuva, jossa ei vielä ole tekniikkaa mukana.

Pelkän koodaamisen ostaminen meitä kuitenkin harvoin onnistuu. Kun ulkoasun on suunnitellut joku muu joka ei ole ollut meidän kanssa tekemisissä, saattaa suunnitelmassa olla puutteita, jotka eivät taivu nettisivumuotoon niin kuin on alunperin ajateltu. Vaikka leiskat olisivat täydellisiä, puuttuu prosessista tärkeä osa, joka on kommunikaatio toteuttavan tahon kanssa suunnitteluvaiheen alusta asti. Kun puolet projektista jää pimentoon, tulee helposti väärinymmärryksiä, turhaa työtä, jne. Tämä aiheuttaa lisähaasteita myös liiketoiminnallisesti, sillä työmäärää ja hintaa on vaikea arvioida. Täytyy myös muistaa, että koodaaminen on myös osaltaan suunnittelua, front-end visuaalista ja back-end tietorakenteita.

Kotisivujen suunnittelu ja toteutus on yhtenäinen prosessi. Nämä voi ostaa erikseen, mutta en suosittelisi. Jos aiot lähteä toteuttamaan nettiin jotain, kannattaa koko prosessi tilata samalta tekijältä.

Kannattaako paikata vanhaa sivustoa vai tilata kokonaan uusi projekti?

Alan ihmisenä tiedän, että netti on pullollaan huonoja alustoja, huonosti koodattuja verkkosivustoja ja valitettavasti on olemassa sivustoja, joiden toteuttajataho on pistänyt pillit pussiin tai koodari on muuten vain kiireinen tai epäaktiivinen sivuston suhteen. Tällöin muunmuassa meihin otetaan yhteyttä viestillä, joka menee jotakuinkin näin: ”Paljonko maksaa, jos vähän korjailette/ehostatte/freesailette sivustoa?”. Näihin on vielä vaikeampaa lähteä mukaan. Syitä tälle fundamentaalille päätökselle löytyy kirjoituksestamme Verkkosivujen ostaja: Teetä sivut kerralla ja kunnolla – miksi Dude ei lähde mukaan kolmannen osapuolen projektiin (2017), joka on edelleen ajankohtainen.

Tilaa kotisivujen suunnittelu ja toteutus samalta tekijältä

Tätä ei voi peräänkuuluttaa tarpeeksi: Tilaa kotisivujen suunnittelu ja toteutus samalta tekijältä. Näin saat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Psst. Me teemme sekä suunnittelun ja toteutuksen, ota yhteyttä!