Perjantaina 13.10.2017

Verkkosivujen ostaja: Teetä sivut kerralla ja kunnolla – miksi Dude ei lähde mukaan kolmannen osapuolen projektiin

Silloin tällöin tulee tarjouspyyntö projektiin, jonka joku toinen on aloittanut, mutta ei ole jostain syystä saattanut loppuun saakka. Tai projektiin, jonka yrittäjä on itse pienellä tietämyksellään tai uteliaisuudellaan saanut alkuun, esimerkiksi asentamalla WordPressin ja valmisteeman. Tai projektiin, jossa sivusto on valmis, mutta halutaan jatkokehitykseen kumppani. Näistä on helppo kieltäytyä, koska emme jatka toisen tekemästä työstä emmekä toteuta valmisteeman päälle mitään. Miksi emme? Lue alta.

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 7 vuotta sitten.

Kirjoitus on hieman vanhentunut! Nykyään osallistumme myös muiden tekemiin projekteihin ja otamme lähes kaikenlaisia verkkosivustoja ylläpitoon. Kysy lisää!

Verkkosivuja on helppo verrata talo- tai rakennusprojektiin, jossa on paljon palasia, liikkuvia osia ja erilaisia tekijöitä. Samat ongelmat nimittäin näkyvät usein rakennusmaailmassa.

Tämä on tarina siitä miksi Dude tykkää projekteista, joissa on mukana alusta loppuun asti

Silloin tällöin tulee tarjouspyyntö projektiin, jonka joku toinen on aloittanut, mutta ei ole jostain syystä saattanut loppuun saakka. Tai projektiin, jonka yrittäjä on itse pienellä tietämyksellään tai uteliaisuudellaan saanut alkuun, esimerkiksi asentamalla WordPressin ja valmisteeman. Tai projektiin, jossa sivusto on valmis, mutta halutaan jatkokehitykseen kumppani. Näistä on helppo kieltäytyä, koska emme jatka toisen tekemästä työstä emmekä toteuta valmisteeman päälle mitään.

Valmisteema-aspektia on avattu elokuisessa kirjoituksessamme WordPress-sivut – räätälille vai markettiin?, mutta homman jatkamisesta emme ole vielä kertoneet rivilläkään. Saatat miettiä, miksi ihmeessä on muka niin vaikeaa jatkaa jo aloitettua projektia? Siinähän on jo osa tehty, eikös se ole nopeampaa?

Keskeneräisten omakotitalojen, ”ikuisuusprojektien” omistajat ymmärtävät, että työn määrä tai rahan meno saattaa yllättää. Sama homma verkkosivustoissa. Otathan huomioon, että alla listaamani asiat eivät päde joka ikiseen projektiin.

Muistathan, että ei ole tarkoitus olla negatiivinen, vaikka osataan sanoa ei. Nämä ovat syitä sille, miksi emme lähde jatkamaan kenenkään toisen (edes ammattilaisen) aloittamaa työtä.

Huonot lähtökohdat

Miten on alunperinkin päädytty tilanteeseen, jossa sivusto on kesken ilman tekijää? Tämä on niin huono lähtökohta, että se ei ammattilaisena houkuta lähtemään projektiin mukaan. Syyttämättä sormella on selvää, että jos edellinen tekijä ei ole saanut sivustoa aikaiseksi, puhutaan ongelmista.

Suuri tuntematon

Vaikka sivustolle saisi kaikki mahdolliset tunnarit, jo pelkkään selvittelyyn menee aikaa. Ja yrittäjälle aika on rahaa. Verkkosivut tai -palvelut ovat sen verran monimuotoisia kokonaisuuksia, että ei voida suoriltakäsin sanoa mitä sivusto sisältää.

Jos palataan talovertailuun, tämä lienee niitä harvoja kohtia joissa vertailu ei aina suoraan päde, ainakaan tekijän näkökulmasta. Rakennusmiehet ovat nimittäin ainakin Suomessa kohtuullisen osaavaa porukkaa, eikä se seinä tai lista siitä hirveästi kummene, jos budjetti on talonrakennuspuuhissa ollut suurinpiirtein kohdallaan (en vähättele rakennushommia, vaan annoin esimerkin talonrakennusprojektista, jossa voi olla useampi laadukas tekijä). Homman jatkajan on helppo nähdä mitä edellinen ukkeli on tehnyt ja jatkaa siitä.

Verkkosivumaailmassa tilanne on kuitenkin aivan erilainen. Kuvittele että et näekään talon sisälle kuin vasta sitten kun olet sitoutunut projektiin. Seinistä paljastuu hometta ja ne täytyy vaihtaa. Pahimmillaan talon perustukset ovat surkeat ja itse asiassa talon jämä pitää purkaa ja rakentaa kokonaan eri tontille. Monesti tämän näkee jo etukäteen jo tarjouspyyntövaiheessa.

Olen ottanut yrittäjäurallani joitakin projekteja, jossa edellinen koodari on hävinnyt maan päältä ja homma on tipahtanut hyppysiini. Yleensä gut-feeling pitää kutinsa, mutta yhden kerran on homma kannattanut, sillä kokonaisuus oli avattu selkesästi ja asiakkaan huoli sekä projektin jälkeinen riemastus painoivat vaakakupissa eniten. Harvoin näissä kuitenkaan hyvin käy.

Oman ja olemassaolevan tekniikan ja toimintamallin yhteensopivuus

Toinen tekijä on voinut tehdä asioita aivan eri tavalla kuin me. Puhumattakaan palvelimesta, joka ei välttämättä tue uudempaa PHP-versiota (eli talovertausta taas käyttäen: Jo perustat voivat olla huonot). Jos käytössä ei ole esimerkiksi käännettyä CSS:ää tai gulpia, joutuu oman stackin rakentamaan erikseen vanhan sivuston päälle. Suomeksi: Pelkkien työkalujen hankkimiseen menee aikaa. Kaikki saattaa pahimmillaan mennä ristiin, jolloin hommassa ei ole mitään järkeä.

Legacy-koodi

Kun puhutaan ns. ”legacy”-koodista, tarkoitetaan vanhaa tai vanhentunutta tekniikkaa. Koodareita on erilaisia ja on aivan ymmärrettävää, että ei pysy kehityksen kärjessä mukana. Sitä tapahtuu itsellekin. On kuitenkin aivan eri asia tehdä asioita yli 5-10 vuotta vanhalla tekniikalla kuin olla käyttämättä uudempia. Moni turvautuu vielä auttamatta vanhentuneeseen koodipohjaan.

Jos jo toteutusvaiheessa koodi on vanhaa, sivusto on jo julkaisuvaiheessa uhanalainen. Tällainen projekti pitäisi joka tapauksessa tehdä vuoden päästä uusiksi kun huomataan että asiat hajoilevat.

Asiakkaan ennakkoluulot

Jos projektin keskeneräisyys on johtunut edellisestä teknisestä toteuttajasta, saattaa asiakkaalla olla melko kitkerät mielipiteet koko alasta. Mutta sivut olisi saatava, tekijästä viis. Jos ennusmerkit ovat edes etäisesti arvattavissa, on helppo torpata tarjouspyyntö ja suositella vaikka freelancereita, jotka mäihällä suostuisivat tämäntyyppiseen paikkailuhommaan.

Kannattavuus

Yleensä keskeneräisten projektien taustalla on alimitoitettu budjetti, vääränlaisen toimittajan valinta tai ylipäätään huono speksaus projektista. Tällöin olettamus on, että asia saadaan myös maaliin pienellä budjetilla. Silloin täysimittaisen digitoimiston hinnat menevät heittämällä yli. Muistutan usein asiasta linkkaamalla hintabloggauksemme Miksi digitoimiston verkkosivuilla ei kerrota hintoja?.

Entäs valmis saitti, mutta ylläpito teille?

No älähän nyt. Jos kerran et pääse toteuttamaan projektia loppuun, voit ottaa sen ylläpidettäväksi, eikö vain?

Emme ole hosting-talo, vaikka tarjoammekin hosting-palveluita. WordPress-sivustoille optimoitu Webhotellimme on aina lähtöisin hyvistä käytännöistä ja asiakastyytyväisyydestä, mutta sivut sekä palvelin ovat bundlattuna samaan ylläpitopakettiin, jotta asiakkaan ei tarvitse soittaa useampaan eri paikkaan samasta asiasta. Sitä paitsi palvelimet ovat keskeinen osa työtämme, sillä ne ovat niin tiukasti sivujen toimintoihin ja toimivuuteen sidottuja. Siksi emme mielellämme ota palvelimillemme sivustoja, joiden koodista ei voi mennä takeeseen, sillä koodin perkaaminen ja tietoturvareikien paikkaaminen on sekin aikaa ja resursseja vievää hommaa.

Loppusanat

Vielä loppuun erään nimeltä mainitsemattoman kehittäjän kertomus (tekstistä karsittu tunnistamisen vuoksi tekniikat ja detaljit pois):

Mulla on tässä ollut projektina saattaa monen eri keittäjän työstämä verkkokauppa maaliin.

Koko homma on lähtökohtaisesti aika hanurista kun työn aloittanut henkilö oli valinnut erään valmisteeman pohjaksi ja siitä sitten lapsiteemalla jatkanut hommaa eteenpäin. Ei tosin ilmeisesti kovin taidokkaasti, kun se oli siitä siirtynyt toisen yrityksen työstettäväksi ja siitä sitten taas eteenpäin minulle.

Noh… tuo koodi tuolla on aika kuraa ja kirsikkana kakun päällä teema käyttää rikkinäistä lisäosaa sisällön rakentamiseen. Lopputulema on aivan helvetin hidas kokonaisuus. Latausnopeudet kehityspalvelimellakin pyörivät 18-22s välissä, vaikka kuinka annoin ilokaasua.

Verkkosivuprojekti on aina kokonaisuus, mielellään jatkuva sellainen. Verkkosivut eivät ole pikku juttu, jotka laitetaan läjään ja unohdetaan nettiin. Tarkoituksenmukaisen, järkevän projektin kehitys jatkuu julkaisun jälkeenkin.

Keskeneräisen jatkaminen tai rikkinäisen korjaaminen ei aina kannata. Kun teet sivut, tee ne kerralla ja kunnolla. Valitse toteuttaja hyvin, älä lähde tekemään itse, jos et osaa. Luota ammattilaisiin, se kannattaa.