Makuelämyksiä arkeen ja juhlaan jo vuodesta 1966

01 Merkittävä keskisuomalainen leipomoalan perheyritys

Elonen on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu, ainakin kahvipöydästä. Uudistaessaan visuaalisen brändi-ilmeensä vuonna 2016, Elonen kaipasi myös pahasti vanhentuneille nettisivuille uutta modernimpaa ja selkeämpää otetta. Siitä lähti Duden ja Elosen yhteinen taival ja vuonna 2018 meidät valittiin jo toistamiseen sivustoprojektiin tavoitteena raikastaa entisestään uudistuvan Elosen verkkosivut.

Vieraile sivustolla

02 Mitä teimme?

Toteutimme Eloselle freesit verkkosivut, joissa on hyödynnetty modulaarista eli joustavaa sisällönhallintaa. Toteutuksessa tähdättiin siihen, että sisällön päivittäminen olisi mahdollisimman helppoa koko Elosen henkilökunnalle. Lounaslistoja voi ajastaa etukäteen jokaiselle Elonen Café toimipisteelle.

Sivuston ominaisuuksiin kuuluu myös kattava tuotekatalogi ja ideapankkina toimiva blogi. Toiveisiin kuului myös ominaisuus, jonka kautta kävijä voi selata tuotetietojen yhteydessä tuotteisiin liittyviä artikkeleita. Sivustolle on toteutettu myös sivustonlaajuiset ilmoitukset, joilla voi lisätä nostotyyppisesti ajankohtaista sisältöä mille tahansa sivulle näkyvään paikkaan.

Ennen Dudea

Dudefied!

03 Markkinointipäällikön palaute

Yrityksemme toimii leipomoalalla, jossa visuaalisuudella ja houkuttelevuudella on erittäin iso merkitys. Aiempi sivustomme ei palvellut tätä tarkoitusta riittävästi, jolloin päätös sivuston uudistuksesta oli suhteellisen helppo, mutta valmista visiota meillä ei kuitenkaan ollut. Kaipasimme kumppania, joka ymmärtäisi tarpeemme, aidosti kuuntelisi mitä toivomme ja tahdomme, ja joka osaisi ohjata meitä oikeaan suuntaan. Pyysimme tarjoukset sivustouudistuksesta muutamalta toimijalta ja Duden kanssa yhteistyö tuntui sujuvan kaikista helpoiten heti alkumetreiltä. Työn ote oli rento, mutta kuitenkin asiantunteva, mikä sopi meidän tyyliimme erinomaisesti!

Sivuston uudistus sujui hyvin näppärästi ja helposti etenkin meidän osaltamme - Dudelaiset tuntuivat saavan kiinni ajatuksistamme jo alkumetreillä, ja sivusto rakentui kuin itsestään! Tokihan kotisivu-uudistus on aina iso ja vaativakin projekti, mutta Dudelaisten kanssa koko homma sujui alusta loppuun ihan nappiin, ilman ylimääräisiä kierroksia. Iso peukku ylös myös nopeasta reagoinnista tukipyyntöihin ja avunhuutoihin!

Noora Tuominen

Markkinointi