Redanredan

Maailmaa kiertävälle livekuvittajalle sivusto ja blogi samassa paketissa

Redanredan on suurtenkin brändien piirrosten takana oleva yritys. Linda Saukko-Raudan luotsaamana Redanredan toteuttaa livekuvitukset seminaareihin, työpajoihin ja muihin tapahtumiin sekä piirrostiivistykset ja visualisoinnit tilaustyönä. Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla tunnustusta saanut Linda on luottanut Dudeen jo kolmen sivustouudistuksen verran.

Siirry sivustolle

Perustettu

2016

Blogiartikkeleita

500

Mitä teimme

  • UX/UI suunnittelu
  • Verkkosivut
  • Ylläpito

Lähtökohdat

Ensimmäiset verkkosivut toteutimme Redanredanille jo vuonna 2017, mutta sen jälkeen yhteistyö on jatkunut aktiivisesti. Koska mikään sivusto ei ole koskaan ”valmis” ja varsinaiset ajatukset tulevat vasta oikean käytön myötä, jatkotarpeita syntyi pian.

Siispä 2018-2019 vaihteessa tuunattiin jo seuraavaa versiota ulkoasusta lähtien. Seuraavan kerran sivustolle tehtiin remonttia 2020 puolivälin paikkeilla. Linda vanhana nörttinä onneksi osaltaan tietää miten näitä hommia tehdään, mikä tekeekin hänestä supermahtavan asiakkaan.

Uudistettu sivusto sisältää

Blogi ja some esille

Linda on aktiivinen somessa ja uuttera bloggailija, joten painopiste projektissa oli luonnollisesti somefeedit ja blogi. Sivuston etusivulle upotettiin aktiivisimpien somekanavien päivitykset ja blogissa huolehdittiin yli 400 kirjoituksen ensiluokkaisesta lukukokemuksesta.

Automaattinen keikkalista

Tie vie vuoden aikana ympäri maailman lukuisiin eri tapahtumiin ja tätä haluttiin tuoda esiin sivustolla. Toteutimme keikkalistan johon tarvitsee syöttää vain tapahtuman nimi, kaupunki ja ajankohta – sivusto listaa näiden perusteella automaattisesti tulevat sekä menneet keikat.

Sujuva mobiilikäyttö

Redanredanin bisnes keskittyy iPadilla tekemiseen, joten iPad-näkymiin painotettiin kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sivusto onkin hiottu erittäin sujuvaksi mobiilikäyttöä varten, olennaisena elementtinä salamannopea lataus.

Asiakkaan palaute

Dudekset, nuo WordPress-veräjien vartijat, auttoivat, kun vanhat kotisivuni tarvitsivat jynssäystä ja jykevää otetta. Siinä minä, sielu värjyen ja kasa sekalaisia toiveita muassani: “No kun vähän jotenkin ammattimaisempi visuaalisesti ja työnäytteet pitäis saada esille ja sitte noi kieliasiat ja sitten somehimmeli tarttis kanssa saada. Niin että saisko? Onnistuisko?”

Ja onnistuihan se. Poijaat olivat ihanan omatoimisia, jolloin kiireinen yrittäjä (minä), sain keskittyä siihen, mitä muka osaan tehdä (piirrellä ja sen semmoista). Ja pim! Nyt on Redanredan Oy:n sivut kuosissa. Hyvässä, nätissä ja modernissa kuosissa.

Kiitos!

Linda Saukko-Rauta, yrittäjä yrityksestä Redanredan

Katso myös nämä

Otava Oppimisen palvelut – Neljä sivustoa helposti hallittavaksi kokonaisuudeksi

  • design
  • integraatio
  • multisite
  • verkkosivut
  • ylläpito

Padasjoen kunta – Experience nothing - Visit Padasjoki

  • design
  • integraatio
  • multisite
  • verkkosivut
  • ylläpito

Eläkeläisten yhdistys-sivustot

  • design
  • multisite
  • verkkopalvelu
  • ylläpito