Perjantaina 20.12.2013

Vuosi 2013 paketissa – Dude toivottaa hyvää joulua!

”Ihan mukavata”. Siinä ensimmäinen ajatus kun mietin tätä reilun puolen vuoden pätkää yrittäjänä. Alku oli yllättävänkin helppo, ainakin paperitöiden puolesta. Yrityspalvelukeskus Luotsista saatiin kysymyksiin vastauksia sekä rohkaisua firman perustamiseen. Yhteistyökumppaneita oli jo ennestään jonkun verran ja heidän työllistämänä homma lähti maukkaasti käyntiin. Omaan pussiin tehdessä motivaatio on kokoajan tapissa, työn jälki kohdillaan eikä yhtään tylsää […]

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 11 vuotta sitten.

”Ihan mukavata”. Siinä ensimmäinen ajatus kun mietin tätä reilun puolen vuoden pätkää yrittäjänä. Alku oli yllättävänkin helppo, ainakin paperitöiden puolesta. Yrityspalvelukeskus Luotsista saatiin kysymyksiin vastauksia sekä rohkaisua firman perustamiseen.

Yhteistyökumppaneita oli jo ennestään jonkun verran ja heidän työllistämänä homma lähti maukkaasti käyntiin. Omaan pussiin tehdessä motivaatio on kokoajan tapissa, työn jälki kohdillaan eikä yhtään tylsää hetkeä ole vielä ollut. Kaikista parasta on kuitenkin se, ettei yhtenäkään aamuna ole tympinyt lähteä töihin.

joulukuu-2013

Suhtaudun ensi vuoteen töiden puolesta erittäin positiivisesti. Digiaika on lyönyt itsensä toden teolla läpi ja haasteita sekä savottaa piisaa, netti on edelleen täynnä paskoja sivuja. Kilpailu alalla kasvaa, mutta en kuitenkaan näe sitä ongelmana vaan päinvastoin. Terve kilpailuasetelma pitää tason korkealla, nörtit varpaillaan ja loppuasiakkaan tyytyväisenä. Itse asiassa me olemme saaneet vain positiivista palautetta ja tsemppiä vastaavilta oman alan yrityksiltä. Näissä porukoissa on kiva pyöriä!

Vuosi alkaa olemaan töiden puolesta paketissa ja Dudet lomailevat 21.-29.12. Maanantaina taas kärppänä paikalla. Jos akuutti hätä iskee jouluviikolla niin meidät saa luurilla kiinni ja tietysti meilillä moro@dude.fi.

Kiitoksia tukijoukoille kotona, ystäville, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Olette olleet merkittävä osa meidän arkea. Tahdomme kiittää myös sinua, blogimme lukija, sillä ilman sinua emme näitä rustailisi. Oikein rauhallista ja mukavaa joulua sekä uusia vuosia, meiltä molemmilta!